31. lokakuuta 2015

Kaipauksen musiikkia ja pyhäinpäivän ajatuksia

Kotikirkossa oli tänään pyhäinpäivän aattona kaipauksen ja surun musiikki- ilta.
Ihana pysähtymisen hetki ja laskeutuminen pyhäinpäivän viettoon.


Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta,  
tuttu, surumielinen urkukappale johdatteli ajatuksia 
niiden rakkaiden luokse, joita täällä kaipaamme, 
joita olisimme halunneet pitää täällä.

Virret ja laulut
soitetut sävelmät
täynnänsä muistojen kipua.
Kipua, joka  nousee mieleen tänä viikonloppuna erityisellä tavalla.

Samat virret ja laulut
eri soittimin soitetut tutut sävelmät
täynnä lohdutusta, levollisuutta, toivon  näköalaa. 

Lohdutuksen sanoja:
Aika on elää, aika kuolla,
aika on rakentaa, aika purkaa,,,
kaikella on aikansa.

Elämä kiitää ohi.
Se on kuin kedon kukka,
kämmenen leveys tai ei mitään.
Elämämme pituutta emme tiedä
-ei lapsi, nuori, ei kukaan.

Syksyinen luonto puhuu omalla luonnollisella tavallaan
kaiken kauniin katoamisesta,
Elämän kaaresta keväästä syksyyn,
ruohon lakastumisesta,
maaksi tulemisesta.

Hautojen kynttilät tuovat valoa pimeään,
valoa kaipaukseen.

Tänä iltana kirkkaana ajatus,
että muistaisin iloita tästä hetkestä, päivästä,
sanoa rakkailleni välittäväni, rakastavani heitä.

Kiitollisuus heistä, jotka sain pitää lähelläni
heidän täydellisen elämän pituisen ajan.


~~~~~~~~~~~~~~~~

Täällä kotosalla kodinikkuna on haettu tuttuun pyhäinpäivän tapaan keittiön ikkunaan.
Sen myötä ajatuksiin piirtyy meidän rakkaat ihmiset ja heidän muistonsa.
Neljä rakasta ihmistä, neljä kynttilää.


Lipaston päällä pienen pojan kuva, kynttilä
ja sandaalit, joilla hän otti viime askeleensa.
Lapsemme, pienen veljen muisto. <3


"Kiitos, että muistoissamme,
lähellämme, matkallamme
yhä lapsensilmin hän
lahjana on elämän."

Rauhallista kaipauksen ja muistojen päivää koteihinne.

-Kaisu-











17 kommenttia:

  1. Kiitos Kaisu lohduttavasta postauksesta! -Ride-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Jotenkin vaikeaa oli kirjoittaa tällaisesta aiheesta, joka koskee elämän perimmäisiä kysymyksiä. Kirjoittaa omia kokemuksia, tuntemuksia ymmärrettävästi. Pikkuisen arka mielikin. Ihana, jos lohdutti. Tämä on kuitenkin meille kaikille tuttu aihe tai ainakin joskus tutuksi tuleva. Elämä on lahjaa, lainaa!

      Poista
  2. Kaunis, lohdullinen postaus <3 Koskettava tuo kuva pienestä pojastanne ja hänen kengistään. Halaus teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Ihana kuva pienestä rakkaasta lapsestamme hänen yksivuotissyntämäpäivänään.
      Ja nuo kengät, jotka vastikään löysin lapsuudenkodistani. Vanhempani olivat aikanaan vieneet tapaturmapäivän vaatteet ja kengät pois surukodistamme.
      Nyt ne ovat muistona pienistä, terhakoista jaloista ja kohtalokkaista, viimeisistä askeleista. Elokuisesta päivästä, joka jätti meihin elämänikäisen ikävän. <3

      Poista
  3. Minäkin olin kirkossa, en nähnytkään teitä.
    Lohduttava, kaunis tilaisuus. Onneksi ohjelma oli rakennettu niin, että ensin olin syvän surun osuus, sitten lohdutuksen ja kiitoksen sävelet. Lapset lauloivat papan iltarukouksen, sitä en melkein meinannut kestää. Samoin ajattelin sen "Vapahtaja edessäsi nukkuu pieni ystäväsi" -laulun kohdalla, että se on niin pakahduttava, etten melkein kestä sitä. Mietin niitä vanhempia, jotka ovat enkelilapsensa hautajaisissa tuota virttä laulaneet - miten voi selvitä sellaisesta tilanteesta. Sinä olet yksi niistä vanhemmista ♡

    Kaunista pyhäinpäivää sinulle, Kaisu-ystäväni!

    maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystäväni Maria! <3 Juurikin noita asioita mietin siellä, samoja lauluja -liian lähelle tulevia, muistoja herättäviä. Kyyneleet kiertivät silmissä, valuivat noronaan. Suru, lohdutus ja kiitollisuus. Sitä tämä elämän kohtalo on antanut ja opettanut.
      Aikuisten lastemme kanssa olemme juurikin tuosta lapsemme kuolemasta ja sen tuomasta elämän näkökulmasta puhuneet.
      Siitä mitä 24 vuotiaana on kokenut ja mitä jälkiä se on elämäämme jättänyt.
      Joka kerta, kun näen pienen vuoden ja neljän kuukauden ikäisen lapsen, minua pakahduttaa sen konkreettisuus ja tunne, mistä olemme joutuneet luopumaan. Viime pyhänä siskoni saman ikäinen poika oli vielä niin sukunäöltään ja vikkelyydeltään samanoloinen, että aivan "pahaa" teki.
      Tuota virttä mistä kirjoitat olen kuunnellut todella paljon. Se antaa tilaa kysymyksille, se antaa lohtua. Ja Maan korvessa kulkevi -laulun "käskyn hän antavi enkeleilleen, kun lapsi käy matkaansa vaaralliseen" kohta. Silloinkin elokuisena päivän suojelusenkeli oli lähellä. Otti kädestä ja hellästi johdatti pois ajallisesta kodista enkelilasten luokse.
      Aika on parantanut; antanut tilaa ajatuksille, lohdutukselle. Silti Antton on näissä päivissäkin. Hänen paikka on tyhjä tulevan isänpäivän ja joulun hetkissä. Hän oli, hän on. <3 Ja minä hänen äitinsä hamaan loppuuni saakka. <3

      Poista
  4. Kauniita ja lohdullisia ajatuksia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat niitä ajatuksia, joita on vuosien saatossa joutunut käsittelemään, joista on oppinut ja saanut lohdutusta. <3

      Poista
    2. Itse olen aina miettinyt, että miten sitä saattaa selvitä tasapainoon oman lapsen menettämisen jälkeen. Kauniit muistot kuitenkin kantavat. Täytyy varmaan elää niissä päivissä, jotka sai elää yhdessä eikä surra niitä päiviä, joita ei koskaan tullut. <3 Halaus sinulle! <3

      Poista
  5. <3 osaat pukea ajatukset sanoiksi,jotka lohduttavat muitakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 - lämpöinen kiitos Suvi. Nämä ovat elämän koskettavia asioita, joista kuitenkin yllättävän vähän uskalletaan puhua ja jakaa toisten. Itsekin meinasin lauantaiaamuna poistaa tämän...Jotenkin tuli arka mieli, mutta nyt kun katson asiaa - tällä on ollut tärkeä sija monen mielessä. <3

      Poista
  6. Hello there! This post could not be written any better!
    Reading through this post reminds me of my good old room mate!
    He always kept talking about this. I will forward this article to him.
    Pretty sure he will have a good read. Many thanks for sharing!

    VastaaPoista