30. syyskuuta 2015

Ruusut ja pelargoniat talvilevolle

Toissapäivänä taittelin penkistä kaikki ruusut maljakkoon.
Ne ovat niin kauniita, herkkiä ja kestäviä.

Nämä ruusut, 
joita vaalin kuin silmäterää 
ovat menneitten äitienpäivien ja synttäreitteni ruukkuruusuja.  
Olen saanut kuljetettua ne talvien yli äitiltäni oppimani mallin mukaan.
.




Kovasti kyllä mietin alanko tänä vuonna tähän ruusujen "nostosouviin"
vai kokeilenko ruusujen talvettamisen kukkapenkissä.
Vaihtoehto, joka minulle kerrottiin olisi ollut leikata ne penkkiin 5 cm mittaisiksi tapeiksi.

Tämä muistojen ruusujen hoitaminen ja kasvun  ihmeen seuraaminen 
vuodesta toiseen ovat kuitenkin niin palkitsevia, 
että lähdin kuin lähdinkin hommaan.


Tänään syysauringossa ja koivunlehtisateessa
  nostin ruusut taas ylös penkistä.
Tein kasvimaan reunaan vaon, 
johon asettelin ruusut kylkiasentoon ja peitin ruusujen juuret mullalla.
Myöhemmin syksyllä peitän ruusut kokonaan lehdillä.
Äitillä ruusut ovat  ruukuissa, joista hän kumoaa ne pellon reunalle ja peittelee lehdillä.


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ruusujen siirtämisen jälkeen nostin kaikki pelargoniat auton peräkonttiin ja ajelin mökille.
Siskoni nauroi, että sinussa alkaa olla paljon äitiä.
Niinpä.
Näin se äitikin touhuaa niiden kukkiensa ja ruukkujensa kanssa. <3


Tuvassa odotti yksi valkoinen pelargonia.
 Nyt se sai seurakseen kymmenen valkeaa ja kolme vaaleanpunaista kaimaansa.
Lisäksi olen luvannyt ystävälleni, 
että hänkin voi tuoda omansa sinne.
Tuvan peruslämpö kun on kukille oiva talvehtimislämpö.



Siellä kesäni ilahduttajat ja uskolliset kukkijani nyt odottavat uutta kesää!
Ruusut mullassa taivasalla,
pelargoniat tuvan viileydessä.




Syyskuun viimeinen päivä.
Syyshommat alkaa olla tehtyinä.
Huomenna laitan vielä syksyä pihalle.

Lokakuu kolkuttelee jo ovelle.
Nautitaan pimenevistä illoista ja kauniista väriloistosta luonnossa!

-Kaisu-






12 kommenttia:

  1. Kylläpä sun kukat ovat hyvässä hoidossa. :) Ne palkitsevat sitten seuraavana kesänä taas sinua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on minulle itselleni tällainen haaste ja hyvä ulkoilumuoto touhuta tulla ulkona. On niin palkitsevaa nähdä keväällä viherrystä varsissa ja seurata nuppujen kasvua sekä avautumista.
      Vanhat pelargoniat ovat vahvoja ja kukkaisia. Ja onhan se lopulta eurokysymyskin! Voi kesäkukkarahoilla ostaa sitten jotain muuta! ;)

      Poista
  2. Rakkaudella hoidettu ja hyvästelty ensi kesään. Tulevaisuuden toivoa<3 t. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan useamman ruusun tarinan ja antajan. Niiden kautta muistan lämmöllä näitä läheisiä ja toivon ruusujen pitkän iän myötä heillekin sitä samaa...
      Ja oikeasti taas tässä syyshetkessä on toiveikas ajatus tulevasta keväästä ja kukkivasta penkistä! :)
      Kiitos Pirta!

      Poista
  3. Minä olen istuttanut jokusen äitienpäiväruusun penkkiin ja minunkin "hoidolla" ne on aina keväällä nousseet.. Ihailen kyllä teitä jotka jaksatte puutarhassa touhuta ja häärätä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikansa kutakin. :) Ei mulla ennen ollut aikaa tällaiseen säätämiseen. Tämä on ny minun harrastus ja projekti 'ruusujen elossapitämiskampanja''!
      Kukkapenkki on etupihalla haasteellisessa paikassa pikkujalkojen ja lumen kasaamisen suhteen. Lisäksi minua askarrutti se alasleikkaaminen. Minun talvetusmallilla jää paljon pitkiä oksia tulevaan kesään ja ruusut ovat sitten huljakan korkeita.
      Leikkasitko sinä ruususi syksyllä?
      Peittelitkö millä?

      Poista
    2. Aiemmin olen leikannut vaan viime syksynä taisi jäädä leikkaamatta. En ole peitellyt millään.. :)

      Poista
  4. upeita ruusuja,kauniita jok ikinen :)

    VastaaPoista
  5. Varsinaista ruusujen juhlaa ja pelakatkin päässeet lämmittelemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän kukkaiskesän jälkeen lepo niillekin paikallaan. ;)

      Poista
    2. Ehkäpä ensi syksynä minäkin rohkaistun kokeilemaan "tätä tyyliä". :)

      Poista