3. syyskuuta 2015

Pihahommissa -haikeita hyvästejä kesälle

On kiirusta pitänyt. :)
Olen ottanut ilon irti näistä syyskuun alun kesäisistä päivistä 
ja viihtynyt tuolla kotipihalla.





Itseasiassa kipinän antoi Villa Huvitus - blogin Ride, jolta sain perennan taimia. Hänen ihanasta, moninaisesta puutarhasta vaikuttuneena kävin minäkin syyskesän hommiin kukkapenkkien ja pensaiden kanssa. 

Olen siirtänyt, poistanut, lisännyt. 
Kaivanut ja kuopsuttanut.
 Olen hakannut maassa olevia juuria poikki niin että kropassa tuntuu.


Tästä penkistä kaivoin riippuopihlajani ylös! Halusin sen muutama vuosi sitten, mutta jotenkin se vaan ei istunut tuohon paikkaan. Laitoin yli pari metrisen puun Facebookin kirppikselle myyntiin ja äsken se lähti uuteen kivaan kotiin! :) On tämä kierrätys hyvä juttu ja näyttää toimivan artikkelilla millä hyvänsä. Sama mies kaivoi mukaansa myös metriset Norjanangervot, joita meillä on aivan tarpeeksi. :)


 Kivellä ovat aarteina lasten maalaamat 
silmäpuolet leppikset ja ampparit. 
Menneitten kesien muistot! <3

Tuolla touhutessa ajatus kulkee kasvista toiseen, niiden alkuperiin ja antajiin. Erilaisiin ratkaisuihin joita meilläkin pihassa on ollut vuosien mittaan. Mieheni mielestä pensaat ainakin voisi istuttaa kottikärryihin, että olisi helpompi siirrellä. ;)


Reilun kaupan muutaman euron pikkuruusut ja äitienpäiväruudut ovat vuosien saatossa kasvaneet isoiksi ja kukkivat kovasti. Olen tähän asti vienyt ne syksyllä äitini oppien mukaan kasvimaahan kyljelleen talvehtimaan. Nyt ajattelin leikata ne alas ja peitellä tuohon penkkiin. Paljon on kuitenkin vielä nuppuja aukeamatta. Toivottavasti ehtivät vielä nähdä nämä syyskesän päivät.




Keväällä aina vannon itsekseni, että en kajoa siemenpussihyllyköihin. Toisin kuitenkin taas kävi ja valkea köynnöskrassipussi kotiutui meille. Kukat olivat ennakko-odotuksista poiketen aavistuksen kellertävät. Kauniit kuitenkin. Siinä ne  kiipeilevät tukea pitkin. Kauniisti kietoutuen tukeen. Ja niin huolettomia, helppohoitoisia, että kannatti sittenkin alkaa siemenestä ne kasvattamaan! :) Nyt keräilin näitä krassin siemeniä talteen tulevan kevään varalle!


Elämä on kuin puro, joka kulkee eteenpäin
 tasaisesti soljuen ja välillä raivokkaasti ryöpsyten. 

Tai kuin vesiputous, 
täynnä ihania erilaisia käänteitä ja mutkia. 
tasaisia seinämiä. 
Putous,joka valuu kohti  omaa päämääräänsä. 

Näitä ajatuksia on herättänyt tämän kesäinen uusi tuttavuuteni hopeaputous, 
joka venyy ja  kurkoittelee pitkin astian kylkeä laattoja kohden.
 Kaunis, herkkä, elinvoimainen. 
Yksinkertaisuudessaan niin täydellinen  kuin elämä itsekin. <3


Syyshommat merkitsevät minulle omaa aikaa, hyötyliikuntaa ja  haikeita hyvästejä menneelle kesälle. Siinä ajatus kulkee toiveikkaana jo tulevaan kevääseen.
Ilmassa on vahva syksyinen lataus; pitenevät varjot ja viilenevät päivät.
Hiljalleen  putoilevat lehdet tuovat väistämättömän uutisen syksyn läheisyydestä. 

Vähitellen siedätymme tähänkin ajatukseen, 
siirrymme sisähommiin ja kynttilätunnelmaan  
sekä takan loimotuksen lämpöön. 
Ei nekään hullumpia visioita ole. :) 


 Siispä tervetuloa syksy;
 syksyssäkin  on  omat hyvät elementtinsä! :)

Toivottelen sinullekin mukavia syksyn kuullakkaita päiviä!

Kaisu

11 kommenttia:

  1. Ihania ruusuja ja niin kaunis tuo hopeaputous. Kyllä syksy saa minun puolestani tulla! :)

    VastaaPoista
  2. Hah, meillä mies justiinsa sano, kun kehuskelin kukkapenkkien olevan nyt sellaisia mitä olen halunnut, kyllä sinä keksit vielä ennen talvea kukille uudet paikat ja kuulemma ei pihahommat hevillä lopu, kun pitää olla aina jotakin puskaa ylös kaivamassa :D Onkohan tullut vähän liikkaa pyöriteltyä kasveja paikasta toiseen ;) Kauniita kukkakuvia ja enpä ole tiennyt, että pienet ruukkuruusut saisi talvehtimaan. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttuja kuvioita ja jutun juuria varmaan useimmissa kodeissa nämä kasvien kasvattamiset ja kierrättämiset! :)

      Todellakin nuo pienet ruusut ovat pitkäaikaisia ilahduttajia. Keväällä penkkiin istutettuina tuovat iloa vuodesta toiseen. Talvehtiminen joko siinä paikallaan alas leikattuna ja havuilla suojattuna tai sitten esim. kasvimaahan lepäämään ja lehtiä päälle... Kiva, että sait tästä päivityksestä vinkin! Kiitos kommentistasi Eerika ja syyskuun iloa Sinulle! <3

      Poista
  3. tykkään noista ruusuista,tosi suloisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat todellakin jo monta kesää nähneitä ns. reilun kaupan ruusuja tuosta lähikaupasta. Niistä on ollut iloa pitkään ja kiva seurata miten kasvavat ja kukinnon värikin on matkan varrella muuntunut! Kiitos Suvi tykkäyksestäsi! <3

      Poista
  4. onpa mahtavasti tuuhistunut nuo ruusut ja kiva väritys! ja tuo krassi...kuin olisi parempaa sukua kuin värikkäät kaverinsa :) huippu löytö.. Se on mukava että kauan tuomion alla ollut pihlaja sai hyvän kodin ja uuden lepopaikan. Se on onni täällä Suomessa et talvi jäädyttää maan.että saa kasvit ja hoitaja vähän aikaa huokaista !!!
    Harakka sisko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ruusut ovat kasvaneet ja niitä onkin kertynyt keväiden myötä jo aika määrä. Harmi, kun et niitä livenä ehdi näkemään! <3 Ja pihlaja on tosiaankin ollut lähtöuhkauksen alla pitkään ja nyt voimaannuin sen ylös kaivamaan. Tuli tilaa penkkiin ja näköalakin avartui talon kulmalla.
      Lepokausi on todellakin eduksi kasveille, ainakin tässä pihassa! ;) Ja kyllä se on mukava siirtyä näihin sisähommiin, Vaihtelu virkistää! Taidan muistaa sinua noilla krassin siemenillä! <3

      Poista
  5. Kaunista, vaikka syksy on hyvästi alullaan, Just eilen lenkillä katselin, että ojanpientareillakin kukkii vielä monenlaista kasvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn kauneus on erilaista kuin kesän. Se on värikästä ja syksyssä sinnittelevät kasvit ilahduttavat erityisellä tavallaan. Ihania syyskuun aurinkopäiviä ja iloa myös syksyn sateisista harmaista niin kuin tänään meillä on. :)

      Poista
  6. Ihania juttuja ja suloisia kivieläimiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi! Nämä kivieläimet ovat kulkeneet tosiaan kukkapenkissäni vuodesta toiseen. Niissä on lapsen käden jälki ja ne ovat lahjoja äidille. Näen silmissäni sen innoituksen ja lahjan tekemisen ilon millä niitä on äidille maalattu. <3

      Poista