Kevään väriä

Kyllä on ollut niin harmaata ja vetistä tällä talvilomalla, 

että katsoin parhaaksi alkaa kaarrattamaan sisustuksessa  

kevättä sekä kevään värejä kohden. 

Ehkä tuo amaryllis ja sen kaunis väri 

herättivät vaaleanpunaisen kaipuun. 

Ja sitä sävyä minulta löytyikin jemmasta. 

Tuosta joulukukasta vielä sen verran, 

että se yllätti minut nyt maaliskuun alussa yhdellä kukalla

ja lomaselta palattuani täällä oli jo kaksi upeaa kukkaa. 

Kurkkasin kymmensenttiseen kukkavanaan

ja löysin sieltä vielä kaksi nuppua.

Ihmeellinen sipuli kyllä, 

kun jaksaa noin kukkia. 

Ostin pitkästä aikaa kukkivan ruukkukukan. 

Krysanteemi on yleensä kestävä kukka 

ja tuossa olikin mukavasti jo kukkasia avautuneena. 

Hain esille muutamia pääsiäiskoristeita,

vaikka pääsiäiseen on toki vielä matkaa.

Kevään juhlaa on kiva pikkuhiljaa valmistella. 

Lisää vaaleanpunaisia ajatuksia tuli näiden harsokukkien myötä. 

Kysäisin kukkakauppiaalta, 

voisiko näistä tehdä ns. kuivakukkia.

Kauppias meinasi, että väri saattaisi muuttua kuivattamisesta.

Oletteko käyttäneet harsokukkaa kuivakukkana,

minkälaisia kokemuksia?

Mikä on muuten sinun kevään värisi?

Mikä tuo sinulle iloa tähän päivään? 

Kevääni sävyihin sointuu myös miniämme juuri julkaistu 

runokirja "Apilankukkia". 

Olen sitä lueskellut ja ihastellut.

 Runon kirjoittaminen on oma taiteenlajinsa

ja lahjaa sekin. 

Taivas on tullut sinisemmäksi

pilvet valkoisiksi kuin kesäyöt

takana talven hämärä

keväällä käsissään 

kesän paletti

silmissäsi meri

ja aaltojen pauhu 

voin kuulla hiekan huokaisun

kun sitä silität

💝

Siinäpä ihania keväisiä asioita! 

Kevään iloja, jotka ovat jo osittain täällä. 

Kevät tuo iloa ja valoa näihin päiviin;

näihin päiviin, kun kaikkialta tuntuu kuuluvan 

huolen ääniä. 

On yritettävä kääntää katse aurinkoon,

että varjot jäisivät taakse.

Tartuttava arjen pieniin iloihin ja hetkeen.  

Pieni ihminen ei muuta voi.

 

Kohtaamisia

Kohtaamisia -sana kuvaa talvilomani alkupäiviä. 

Paljon kohtaamisia. 

Perjantaista sunnuntai-iltapäivään olimme perhekuntani kanssa 

yhteisellä leirillä, 

sukutapaamisessa, sukukurssilla, 

jonne tällä kertaa pääsi mukaan kolmekymmentä henkeä. 

Kokoonnuimme yhteiselle,  pienelle lomaselle, 

arjen askareista huolettomina valmiiden ruokien äärelle. 

Saimme kokea huikeita ilon ja riemun hetkiä erityisesti liikunnan parissa.  

 Liikuntasali oli paria tuntia lukuunottamata meidän käytössä 

ja se, jos mikä oli mieluista kaikille.

Liikunnan lisäksi ohjelmassa oli keskustelua kodista ja kohtaamisesta. 

Kuulimme mielenkiintoisen infon paloturvallisuudesta ja varautumisesta  

sekä lakipuolelta siitä, minkälaisia asiakirjoja pariskunnilla olisi hyvä olla keskenään. 

Mieheni kertoi oman sukunsa historiasta, 

joka ulottuu tuonne ison naapurin puolelle 

ja äitini kävi kertomassa lapsenlapsille omasta lapsuudestaan. 

Näiden "ohjattujen tuntien" lisäksi oli monia, monia arvokkaita kohtaamisia, 

keskusteluja ja ajatusten vaihtoja,

vertaiskokemusta sekä 

iloa ja rentoa yhdessäoloa.

Ihana oli katsoa sisarusten ja serkusten talostelua siellä viikonloppukodissa. 

Sitä, että kenenkään ei tarvinnut olla yksin!

Aika vaan tuntuu kuluvan näissä hyvissä hetkissä kuin siivillä. 

Viikonlopusta tuntui jääneen poppoolaisille hyviä muistoja. 

Leiri oli kuulema 5/5. 

Leirin jälkeen ajelin itsekseni lapsuuden kotiini, 

jossa oli aivan erilainen tunnelma;  

hiljaisuutta, omaa aikaa ja kiireettömyyttä. 

Siirryin elämänkaaren keskipäivästä verkkaisiin vanhuudenpäiviin

-erilaiseen kohtaamiseen ja toisenlaisiin keskustelunaiheisiin.

Lapsuukodissa minua odotti muistot ja äiti muisteli minulle omaa elämäänsä . 

Nuo muistelot tuntuivat olevan minulle erityisen merkityksellisiä juuri nyt. 

Ikä on tuonut uteliaisuutta omiin juuriin, 

menneeseen aikaan sekä tapahtumiin siellä.  

Sain kuunnella äitiäni, 

elävää historiankirjaa hetken kiireettä ja 

hän jaksoi vielä muistella,

hän vielä muisti. 

"Savusaunassa syntyneiden suku sammumassa, 

kiertokoululaisten jo sammunut.  

Heidän mukanaan kiireetön aika, 

jolloin leikattiin sirpillä viljaa,

sidottiin käsin lyhteitä, 

käveltiin kirkkoon peninkulmien takaa, 

ehdittiin nojata veräjään, 

kuunnella naapurin verkkaista puhetta, 

käydä sairasta oppimassa, 

pitää kädestä kuolevaa.

Nyt synnytään siististi, 

eletään kiireesti, 

kuollaan yksin ja tehokkaasti. 

Mutta miten kipeä mieli,

miten kipeä.

-M.Leinonen-

Taas sain syvempää ymmärrystä monille asioille

ja asioiden syntyperille. 

Niille, miksi joku asia on niin tai näin,

mitä on ollut ennen ja mitä on nyt. 

Perintötekijät, perinteet, tavat ja tottumukset kulkevat suvussa. 

Elämä on kuitenkin hioutumista, 

oppimista edellisen sukupolven oivalluksista ja 

mutta toisaalta myös huonoista "perinnöistä"  poisoppimista. 

Nämä ovat niin mielenkiintoisia asioita, 

että sanat meinaavat mennä solmuun tässä kirjoittaessa.

Summa summarum:

oli hieno hetki olla äidin kanssa kahden,

kohdata hänet rauhassa  ja jutella hänen elämänkaarestaan,

jonka osa minäkin olen. 

~~~~~~

Tunteet ovat olleet pinnalla 

ja kohtaamiset 

-niin ihania kuin ne ovatkin -

tuntuvat lopulta koko kropassa. 

Oli ihana palata kotiarkeen normirytmiin; 

 pyykin pyöritykseen ja ruoan laittoon. 

Viikonlopun tunteet ja tuntemiset asettuvat vähitellen osaksi minua. 

Juuri nyt on onnellinen, kiitollinen ja väsynyt olo.