Lokakuiset kolme kuvaa

Lokakuun loppu häämöttää.

On "kolme kuvaa" -haasteen sanojen ja kuvien aika. 

Monenmoista "ällää" olisi ollut tarjolla, 

mutta valitsin tähän haasteeseen nämä kolme.  

Lastenlasten lahjapyyhkeet

Viimeisimmät synttärilahjat on annettu 

ja voin vilauttaa lahjoja täälläkin. 

Tällä kertaa hyödynsin avaimenperistä jääneitä suikaleita. 

Tuo ’siirtolapuutarhan’ kaistale sointui minusta erityisen kauniisti tuohon pyyhkeeseen 

ja kangassomistus näytti muuten ensimmäisen pesun jälkeenkin oikein hyvältä siinä. 

Kivat viestit tuli lahjojen saajilta.

Mieluisia tuntuvat olevan nämä pehmoiset lahjatkin.

Lomapäivän leppoisuutta 

Kun meillä ei ole enää koululaisia, 

 päätin pitää tällä kertaa syyslomaviikon sijaan pidennetyt viikonloput. 

Yhtenä päivänä kävimme pojan perheen kanssa luontoretkellä. 

Siinä pitkospuilla ja poluilla käyskennellessä 

ihmettelin  jälleen kerran tätä syksynkin rytmiä ja Luojan töitä.  

Sitä, että kaikki puut eivät ole yhtä aikaa ruskaisia 

ja  että ne ei varista lehtiään samaan aikaan. 

Kauneutta on piisannut taas pitkälle aikaa 

ja vieläkin on syksyn keltakultaa koivuissa. 

Lihapullakiusaus

Syyskesästä kerran oli tuttu

 "mitähän sitä tänään syötäisiin" -kysymys mielessä. 

Pakastekaapista löytyi perunasipuliseos -pussi

ja Kivikylän gluteenittomat lihapullat -rasia.

 Se oli sitten siinä, meidän sen kertaisen iltaruoan värkit.

Lihapullakiusaus.

Tykästyivät siihen,

joten on tullut tehtyä sitä uudelleenkin. 

Elikä laitan vuoan pohjalle puoli kiloa perunasipulisuikaleita,

niiden päälle tasaisesti lihapullat 

ja rouhittavaa Chicken & Steak -maustetta, 

joka on muuten hyvä mauste moneen! 

Päälle loput puoli kiloa perunaseosta 

sekä pari purkkia kermaa.

Paisto 200 ja varaan siihen 1,5-2 tuntia, 

jotta perunat ovat varmasti kypsyneet. 

Onko tämä tuttu kiusausversio sinulle?

Lähdetkö kokeilemaan? 

~~~~~~

Siinä oli minun lokakuiset  l-kuvani, 

ole hyvä!

Ja kiitos Krisiinalle tästä haasteesta, 

joka kääntyy auttamattomasti loppusuoralle! 

Vaahteranlehtikranssi

Meidän pieni vaahtera sai syksyisen ruskavärinsä 

aika myöhään

ja kohta ne ihanan keltaiset lehdet olivatkin jo tuulien teillä. 

Kauneus on katoavaista, totesin! 

Onnistuin kuitenkin keräämään pihalta löytyneistä lehdistä helppotekoisen kranssin. 

Laitoin erikokoisia lehtiä nippuun samansuuntaisesti 

ja napsaisin niistä saksilla varret pois. 

Pujotin niput pari kolme milliseen rautalankaan, 

jonka olin asetellut kranssin muotoon. 

Kyllä siinä sai aika monta kertaa kyykistyä ja poimia,

että tuo kehä tuli täyteen.

Tein rautalangan aloituspäähän lenkun, johon oli hyvä sulkea kranssi. 

Lehtiä onnistui siirrellä ja asetella tasaisemmin pujottelun jälkeen. 

Kranssillinen syksyn keltaa ja lempeää kynttilätunnelmaa. 

Kranssi elää tuossa omaa syksyistä kulkuaan. 

Ehkä tämä pikaisesti koottu kranssi on katoavaa hetken kauneutta, 

mutta on hauska seurata miten lehdet alkavat kuivua ja käpreentyä toistensa lomiin. 

Tänään kranssi oli jo eri näköinen kuin eilen. 

Lehdet kuljettivat ajatukset muistoihin. 

Lapsena teimme vaahteranlehdillä hankauspiirtelyä. 

Muistathan sen halvan huvin, 

kun laitettiin lehti paperin alle ruotipuoli paperia vasten 

ja hangattiin poikittain olevalla väriliidulla lehti näkyviin.

Kauniimpia puidenlehtiä laitoimme kuivamaan 

sanomalehtien sivujen väliin askarteluja vartena.

Joskus kontaktoimme vaahteranlehtiä, leikkasimme irti 

ja laitoimme lehdet ikkuna eteen leijailemaan. 

💛

Syksyssä on ihmeellistä taikaa, 

se on voimauttavaa, inspiroivaa aikaa. 

Vuodesta toiseen.

  

  

 

Isovanhempien päivän tiimoilta

Luin somesta, 

että lauantaina oli ollut ns. isovanhempien päivä. 

Se oli meilläkin, 

ihan konkreettisesti, 

kun useampi perhe oli yhtä aikaa käymässä. 

Ko. päivän hoksaaminen onkin hyvä aasinsilta ja pohjustus postaukseen 

"mitä teen eri-ikäisten lasteni kanssa". 

Tuosta tutusta, rakkaasta aiheesta tuli päivityspyyntö tässä syksyllä.

Teemasta, joka tuo iloa päiviimme ja on hyvin keskeinen osa elämäämme. 

Isovanhemmuus on ensisijaisesti 

omien lastemme ja heidän puolisoidensa

 sekä lastenlasten rinnalla kulkemista ja elämistä. 

Se on ajan antamista, jakamista, vanhemmuuden tukemista, 

syliä ja lähellä oloa. 

Se, että saa olla mummu ja pappa, 

on jo itsessään tärkeä tehtävä ja rooli. 

Mummula on paikka, 

 mihin jälkikasvu saa tulla itsekseen ja erilaisilla kokoonpanoilla. 

Meidän lapsenlapsemme ovat tällä hetkellä 

ikähaarukassa viidestä kuukaudesta liki 18 vuoteen  

ja oma nuorimmaisemme reilut 18 vuotta.   

Vanhimmat lastenlapset ovat siis luontevasti kuopuksemme, 

enonsa/setänsä kavereita

Kovin kaukana ei ole siis omat 

aktiiviset äitiyden ja isyyden vuodet 

ja toki olemme vielä mukana työelämässä. 

Emme ruukaa järjestää mitään erityisiä "sirkushuveja", 

 vaan tarjoamme tavallista touhuamista ja kotoisia juttuja 

mummulan kurkihirren alla. 

Meille on tärkeää, 

että lapsenlapset kokevat olevansa 

tervetulleita mummulaan 

ja  tuntevat olevansa tärkeitä meille. 

Toivomme heille jäävän mummulasta vietetyistä hetkistä sellaisia muistoja

jotka kantavat tulevaisuudessa.

Kysäisin lapsenlapsilta mikä heistä on mummulan parhautta. 

Vastauksissa lapset mainitsivat muun muassa :

herkkuruoat ja mummun sämpylät, 

serkkujen kanssa leikkiminen, 

nukkeleikit, 

pihalla oleva puuhevonen, 

mekanot, kapla-palikat, pikkulegot, 

leipominen,

tempputramppa.

"kaikki". 

Niin he sanoittivat pikakyselyssä! 

Ei siellä paljon mummua mainittu tekemisissä, paitsi ruoan osalta.

Sillä kyllä hellinkin heitä. 

Minulle on tärkeää, 

että lastenlapset leikkivät, pelaavat ja touhuavat keskenään. 

Pyrin kaikin tavoin mahdollistamaan leikin täällä. 

Olen säilyttänyt lasten lelut sekä kirjat 

ja ne ovatkin mieluisia heille. 

 Kun sisarukset ja/tai serkukset ovat paikalla. 

leikit syntyvät kuin itsestään. 

Toki joskus pitää saatella leikkiä alkuun 

ja välillä voin olla mm. nukkevauvojen mummu. 

Mummulassa leikki saa näkyä ja kuuluakin,

rönsyilläkin,

mutta ennen kotiinlähtöä leikit siivotaan pois. 

Pullien ja sämpylöiden leipominen on lapsista mieluista puuhaa.

Lapset saavat silloin oman taikinanökkosensä, 

josta he voivat leipoa omannäköisiä leipomuksia.

 Siinä samalla on opeteltu sämpylöiden pyörittämistä,

pullaletin letittämistä  ja saksimista 

sekä korvapuustien tekoa. 

Lämpimäiset sujautetaan pussiin kotiin viemisiksi. 

Muutamana kesänä pidimme mökillä serkkuleiriä,

joka on ollut nyt pari kesää ollut tauolla. 

Mökillä on omat puitteet lasten touhuamiseen kuin kaupungissa,

mutta kyllä nekin painottuvat leikkeihin ja yhteisiin touhuihin.

 Kirppistely on pikkuisten kanssa hupaisaa hommaa. 

Olen luvannut heidän etsiä tietyllä euromäärällä 

jotain mieluista. 

Se onkin ollut sitten tarkkaa touhua,

mitä sillä saa ja mitä kannattaa ostaa. 

Olen yrittänyt kertoa pienille myös omasta lapsuudestani 

ja heidän vanhempiensa lapsuudesta. 

Siitä, miten monet asiat olivat ennen "vanhaan".

 Eilen juttelimme puhelimista; kolikko- ja seinäpuhelimesta. 

Pieni kysyi, miten teitä sitten pystyi soittamaan kotiin?

Niinpä, ajat ovat erilaiset! 

Paljuilu, "uikkareissut" kesällä merenrantaan ja talvella uimahalliin ovat suosikkijuttu 

ja mieluinen yhteinen tekeminen. 

Joskus sen jälkeen on käyty myös "Hessu-Burgerissa",

 joka on aina yhtä mieluista kaikenikäisille. 

Mummun mussuilla ja taaton tassuilla on jo kännyköitä.

 Olemme jutelleet vanhempien kanssa, 

että puhelimia käytetään täällä vain tarvittaessa.

Tärkeintä täällä on kohtaaminen ja läsnäolo. 

Näillä hajanaisilla ajatuksilla tästä aihepiiristä. 

Isovanhemmuus, 

 se mitä teemme heidän kanssaan / heille 

on ennen kaikkea sukupolvien välisen yhteyden rakentamista 

 ja omista rakkaista välittämistä. 

Isovanhemmuudessa niin kuin missä tahansa ihmissuhteessa on tärkeää 

vuorovaikutuksellisuus. 

Tykkään siitä, että tullessa halataan ja tervehditään,

lähtiessä hyvästellään halauksen kera. 

On myös ihana saada viesti "mitäpä mummulle kuuluu" tai videopuhelu. 

Ne ovat osa tätä suhdetta! 

Onni on pienissä asioissa.

Hymyssä lapsen herttaisen.

Onni on silmissä säteilevissä,

hetkissä arkipäivien. 

❤

Kiitos postausaiheen esittäjälle. 

Tämä on meidän tapamme hoitaa tätä tärkeää tehtävää.

Vaikka käytän edellä suomalaiseen tapaan käytän sanaa mummula, 

niin kyllä tämä on pappalakin

 ja meidän yhteinen juttu. 

Yritämme pitää isovanhemmuuden riman niin matalalla, 

että jaksamme tehdä arkityön sekä ehdimme ottaa aikaa myös itsellemme. 

Olen opetellut sanomaan välillä myös ei esim. yökylien suhteen.  

Se ei ole helppoa,

mutta myös tärkeää meidän kaikkien kannalta 

ja siihen nuoremme ovat meitä myös kannustaneetkin! 

❤

Mitä sinä teet lastenlastesi kanssa? 

Taas yksi jemmaus käyttöön

Tänä syksynä otin esille 

okrankeltaisen, kotikutoisen, päättelemättä jääneen kirppistelylöydön, 

jota olen lepuuttanut vuosikaupalla omissa kuominoissani. 

Olen ostanut sen 

varmaan värin ja käsityön ihannoinnin perusteella.

Tämä on löytö tyyliin 

’jonkun keskeneräinen käsityö on toisen aarre’. 

Mitähän lienee kutoja aikanaan ollut tästä tekemässä. 

Ja itseasiassa pohdin, onko tämä keltainen kude pellavaa? 

Kangas oli hetken taiteltuna tuossa korituolissa

 nuhrautuneen istuintyynyn sekä selkänojan päällä tuolimattona.

Kangas ei kuitenkaan pysynyt paikoillaan ja oli liian pitkäkin. 

Päätin ommella kankaan muotoon harvalla tikillä, 

jotta voin halutessani purkaa sen helposti.  

Tein tyynylle pussukan kaksinkerroin asetetusta kankaasta 

ja käänsin pitkiltä sivuilta reunat sisään. 

Rottinkia, nahkaa ja käsinkudottua kangasta.  

Kaikki kauniisti sulassa sovussa.

Lämpöä ja pehmeyttä istumiseeen 

sekä uudenlaista värimaailmaa syksyiseen kotiin. 

Mielenkiintoista miten eri syksyt tuntuvat eri värisinä. 

Matkan varrella on ollut keltaisen ja oranssin värisiä syksyjä

 sekä syksyjä ilman erityisiä värejä. 

Ruskean sävyt tuntuvat tänä syksynä, 

pitkästä aikaa omilta 

ja ne kuvaavat jollakin tapaa syksyn syviä tuntoja sekä luonnon värimaailmaa. 

On syksy niin ihmeellinen,
minä kaikkea ymmärrä en.
Miten muutoksen saa
koko kesäinen maa?
Värit hehkuvat nyt loistossaan.

Mikä on väri tai mitkä värit kuuluvat sinun syksyysi? 

 

Syyskattaus

Syksy jo saa, harmaa on maa,

koivuista lehtiset pois putoaa.

Lintusten tie, etelään vie,

siellähän kesäkin ikuinen lie. 

Vanhan koululaulun melankoliset sanat ovat taas totta. 

Tänne täytyi jäädä syksyhyn ja ikävään, 

niin kuin toisessa syyslaulussa lauletaan. 

Syksyssä on kuitenkin paljon kaunistakin 

ja syksyäkin voi kaunistaa. 

Siistin viimein etupihan perennapenkin ja laitoin sen päälle havunoksia. 

Istuttelin kanervat ja mietin ääneen, minnekähän laittaisin 

tuon betonikantisen pöydän, 

joka on ruukannut olla tuossa kuistin kaiteen vieressä. 

Hetimiten tuli toivomus, 

että josko sijoituksessa voisi huomioida lumityöt.

Niinpä ompelujalkainen pöytäni sai tänä syksynä uuden paikan 

perennapenkin päästä ja päältä, 

jossa se ei hidasta lumien puhdistamista. 

Siihen voin laittaa pientä sievää tervetulotoivotukseksi kotiin

 ja tuiskut saavat myös myöhemmin taiteilla siihen omia luomuksiaan. 

Hauska, miten aina löytyy uusia paikkoja tutuille esineille.

Kannattaa ajatella ääneen ja kuunnella perhettäkin! 

Muratit vihertävät. 

Siskoni hoksautti, josko ottaisin ne talveksi sisälle. 

Taidan ottaa haasteen vastaan ja kokeilla, 

josko minä saisin vietyä ne ensi kevääseen. 

Onko sinulla joku niksi siihen?

Mielessä kertautuu syksyiset laulut. 

Lehdet lentää, lehdet lentää,

nyt syksy jo on. 

Tuuli riisuu puita.

Viime päivät ovat olleet kovien tuulenpuuskien aikaa.  

Eteisen lattialle kantautuu keltaisten lehtien terveiset. 

Tuuli ehtii ja ujuttaa syksyn tunnun jokapaikkaan. 

Ehkä tuuli huokailee

maailman murheita

puhisee puiden pukuja 

näyttääkseen mallia

kuinka kaunista ja kevyttäkin 

on luovuttaa ja luottaa 

päästää irti 

lehti kerrallaan 

-Elina Salminen-

❤

Onko siihen lisättävää tai siitä poisotettavaa?

Se on siinä.

 Syksyn salaisuus ja opetus.

On tehtävä tilaa saadakseen taas jotakin uutta,

 kaunista ja puhuttelevaa.

Kaikella on aikansa

ja luonnolla oma rytminsä. 

~~~~~~

Ihanaa syksyistä viikonloppua Sinulle.

Ja onnellista tyttöjen päivää, jos päivän teema koskettaa sinua.

❤

 

Kerrallinen kirppislöytö

Lokakuu.

Aamut ovat kylmenneet. 

On aika etsiä pipoja, hanskoja 

ja lämpimiä vaatteita kaikkinensa. 

Löysin kaapista ilokseni juuri tähän vaiheeseen sopivat 

 kerralliset kirppislöydöt, uudet kynsikkäät. 

Ostin ne helmikuussa Tampereen Fidasta 

ja hintalappukin oli vielä paikallaan.   

Viisi euroa.

Halvat olivat käsitöiksi. 

Tällaiset sormen päät vapaaksi jättävät hanskat ovat hyvät autoilussa.  

Tykkään.  

Nämä on neulottu pehmoisesta langasta. 

Klassiset palmikot ovat minusta aina viehättävät. 

Näissäkin. 

Tässäpä vielä tarkemmat kuvat, 

jos jollakin alkoi neulomissormet vipattamaan 

niin voi saa silmämääräistä vinkkiä. 

Resorissa näyttää olevan 48 aloitussilmukkaa. 

Nykyään minun tulee käytyä tosi harvoin kirppiksillä, 

kun ajatuksena on välttää turhaa ostamista ja 

vähentää kierrättämällä tuota omaakin tavaramäärää. 

Tavarapaljouden äärellä voi joskus homma lähteä lapasesta 

-tai kynsikkäästä.  

Fidassa minulla oli mukana kuitenkin maltillisuutta.

Vai nämä 

-tarpeeseen.

Olin silloin tyttöjeni kanssa reissussa 

ja niihin reissuihin kuuluu useimmiten löytöjen tekeminen yhdessä.

Yhdessä shoppaillessa on hyvä, 

kun on makutuomareita ja myös hoksauttajia,  

muun muassa tyyliin tarvitsetko sinä tuota 

tai että  eikö sinulla ole jo kotona melkein samanlainen. 

❤

Nämä sormettomat ovat lämmin muisto reissusta. 

Ja muistuipa aiheen äärellä mieleen kerrallinen päivitys 

lapsenlapselleni neulomista kynsikkäistä, klik. 

❤

Käytätkö sinä kynsikkäitä eli räpikkäitä

tai millä sanalla näitä sormettomia teilläpäin kutsutaankaan? 

Miten sinun kirppistelyt?

Jos käyt, niin etsit jotain tiettyä tuotetta 

tai katselet vaan, josko jotain kivaa löytyy? 

 

Ulko-oven kranssin tuunaus

Tällaiset jutut ovat kivoja ja ehkä niin minunnäköisiäkin.  

Tällaiset pikatuunaukset, jotka tulevat tehtyä yllättäen, 

 toisen homman sivussa ihan ex tempore,

ilman aikailuja ja sen kummempia suunnitteluja. 

Tämä kranssipohja on varmaan nostalgiselta Tiimari-ajalta.

Olen valkaissut sen jo muutaman kerran valkealla spraylla. 

Niin tänäänkin. 

Kranssin keskellä on pitkään roikkunut pajusta punottu valkea sydän,

 joka  tuntui jo "aikansa eläneeltä" somisteelta. 

Kranssin muoto houkutteli pujottelemaan sen sisään jotakin  

ja se oli nyt yllättäen askartelulaatikossa patinoitunut sisal.

Linnut toki saattavat käydä nyppimässä sitä omiin tarpeisiinsa. 

Nähtäväksi jää miten kranssille käy syksyn mittaan!

Ja mikä olisi sopinut tänään kauniimmin tuon vaalean,  pehmeän sisalin ja ruskean oven kanssa 

kuin nuo angeron superkauniit ruskaoksat. 

Koristavat siinä niin kauan kuin lehdet pysyvät oksissa

 ja sitten tuunataan taas!

Onko sinulla ulko-ovessa kranssi?

Vaihdatko sitä usein?

Siinäpä sitä onkin tälle päivälle iloa ja ovea avaaville kauneutta! 

#tuunaaminen

#vanhassavaraparempi

#jämätjajemmatkäyttöön

💛

Ihanaa lauantaita Sinulle! 

 

Puusavotassa

Kun jokaisella on omat perheensä, menonsa ja tulonsa sekä vuorotyönsä, 

yhteisen ajan löytyminen neljän sisaruksen kesken on monesti haaste. 

Nyt saimme kuitenkin yllättävän helposti sovittua syyskuiset 

polttopuutalkoot lapsuuden mökkirantaan. 

Väkeä oli paikalla vauvasta vaariin 

neljässä polvessa. 

Sää suosi meitä ja se oli toki tärkeä osa päivän onnistumista. 

Mökin ympärillä oli paljon sellaisia puita, 

jotka kasvoivat liian liki toisiaan ja lähellä sähkölinjaa. 

Siinä olikin miehillä oma hommansa 

ja kielellä keskellä suuta olemisensa, 

kun moottorisahalliset kaatoivat puita kohtuu kovassa tuulessa. 

Mutta hyvin homma hoitui 

eikä sattunut mitään haavereita. 

 

Savottaan tuli hyvä rytmi ja työnjako,

kun puiden kaatajat katkoivat puut pölkyiksi

ja toiset ajoivat ne kottikärryillä rantaan 

halkomakoneelle.

Näppärät pinontekijät latoivat halotut puut latoon 

ja ladon molemmille seinustoille. 

Oli kyllä mukava katsoa parikymppisten nuorten ja vanhempiensa 

yhteistä touhua siinä rantteella. 

Mummukin oli meidän naisten kanssa risuja kantamassa 

ja jälkiä siistimässä. 

Porukan vanhimman, kohta yhdeksänkymppisen Pekan sanoin

"oli henki päällä".

Tekemisen meininkiä, hyvää mieltä 

ja yhdessä tekemisen iloa. 

Tulosta tuli:

 sauna-ja takkapuita tuleville kesille.

Porukka oli työntouhussa jo aamusta varhain 

ja ennen puoltapäivää kokoonnuimme rantaan jauhelihakeitolle

ja mummun keittämälle marjasopalle. 

Nyyttikestit toimivat hyvin! 

Mummun ylläri päiväkahville oli syksyinen omenapiirakka 

sekä tavallisena että gluteenittomana,

Kylläpäs se maistuikin hyvälle.

Siinä oli rakkauden vahva maku! 

Hoksasin herkun olevan tämän syksyn ensimmäinen 

ja varmasti viimeinenkin omenapiirakkanautinto.

Mökkipäivään kuului arvatenkin myös

 avotulella paistetut makkarat ja salaatti

sekä saunominen ja uinti.

Kaikkialla huokui hyvästit kesälle. 

Veneet makasivat rannalla ja 

tuuli kieputteli koivujen lehtiä niiden peitoksi.    

Pieni saari loisti syksyn keltaa,

joka heijastui kauniisti veden kalvosta. 

Oli niin haikean kaunista.

 

Päivä tarjosi mukavia hetkiä ajatusten ja kuulumisten vaihtamiseen. 

Näitä tilaisuuksia toistemme kohtaamiseen on yllättävän harvoin,

kun etäällä toisistamme elämme ja olemme. 

Tällä rannalla on meillä jokaisella omat rakkaat muistomme.

Talkoopäivällä, 

oman ajan antamisella ja työpanoksella vaalimme mökin puitteita ja 

mökkeilyn mahdollisuuksia.  

Sinne jäi mökki 

rantoineen ja talkoopäivänkin muistoineen 

odottamaan uutta kesää ja mökkiläisiä. 

Ulkoilma sekä pölkkyjen ja risujen raahaaminen 

ramaisivat kyllä suloisesti. 

Päivän urheilut oli taatusti tehty siltä lauantailta. 

Ei tarvinnut unta houkuttaa, kun pääsimme kotiin.