27. lokakuuta 2024

Lokakuiset kolme kuvaa



Lokakuun loppu häämöttää.
On "kolme kuvaa" -haasteen sanojen ja kuvien aika. 
Monenmoista "ällää" olisi ollut tarjolla, 
mutta valitsin tähän haasteeseen nämä kolme.  




Lastenlasten lahjapyyhkeet

Viimeisimmät synttärilahjat on annettu 
ja voin vilauttaa lahjoja täälläkin. 
Tällä kertaa hyödynsin avaimenperistä jääneitä suikaleita. 
Tuo ’siirtolapuutarhan’ kaistale sointui minusta erityisen kauniisti tuohon pyyhkeeseen 
ja kangassomistus näytti muuten ensimmäisen pesun jälkeenkin oikein hyvältä siinä. 

Kivat viestit tuli lahjojen saajilta.
Mieluisia tuntuvat olevan nämä pehmoiset lahjatkin.





Lomapäivän leppoisuutta 

Kun meillä ei ole enää koululaisia, 
 päätin pitää tällä kertaa syyslomaviikon sijaan pidennetyt viikonloput. 
Yhtenä päivänä kävimme pojan perheen kanssa luontoretkellä. 

Siinä pitkospuilla ja poluilla käyskennellessä 
ihmettelin  jälleen kerran tätä syksynkin rytmiä ja Luojan töitä.  
Sitä, että kaikki puut eivät ole yhtä aikaa ruskaisia 
ja  että ne ei varista lehtiään samaan aikaan. 
Kauneutta on piisannut taas pitkälle aikaa 
ja vieläkin on syksyn keltakultaa koivuissa. 





Lihapullakiusaus

Syyskesästä kerran oli tuttu
 "mitähän sitä tänään syötäisiin" -kysymys mielessä. 
Pakastekaapista löytyi perunasipuliseos -pussi
ja Kivikylän gluteenittomat lihapullat -rasia.
 Se oli sitten siinä, meidän sen kertaisen iltaruoan värkit.
Lihapullakiusaus.
Tykästyivät siihen,
joten on tullut tehtyä sitä uudelleenkin. 

Elikä laitan vuoan pohjalle puoli kiloa perunasipulisuikaleita,
niiden päälle tasaisesti lihapullat 
ja rouhittavaa Chicken & Steak -maustetta
joka on muuten hyvä mauste moneen! 
Päälle loput puoli kiloa perunaseosta 
sekä pari purkkia kermaa.
Paisto 200 ja varaan siihen 1,5-2 tuntia, 
jotta perunat ovat varmasti kypsyneet. 

Onko tämä tuttu kiusausversio sinulle?
Lähdetkö kokeilemaan? 

~~~~~~

Siinä oli minun lokakuiset  l-kuvani, 
ole hyvä!
Ja kiitos Krisiinalle tästä haasteesta, 
joka kääntyy auttamattomasti loppusuoralle! 









23. lokakuuta 2024

Vaahteranlehtikranssi

Meidän pieni vaahtera sai syksyisen ruskavärinsä 
aika myöhään
ja kohta ne ihanan keltaiset lehdet olivatkin jo tuulien teillä. 
Kauneus on katoavaista, totesin! 




Onnistuin kuitenkin keräämään pihalta löytyneistä lehdistä helppotekoisen kranssin. 

Laitoin erikokoisia lehtiä nippuun samansuuntaisesti 
ja napsaisin niistä saksilla varret pois. 
Pujotin niput pari kolme milliseen rautalankaan, 
jonka olin asetellut kranssin muotoon. 




Kyllä siinä sai aika monta kertaa kyykistyä ja poimia,
että tuo kehä tuli täyteen.
Tein rautalangan aloituspäähän lenkun, johon oli hyvä sulkea kranssi. 
Lehtiä onnistui siirrellä ja asetella tasaisemmin pujottelun jälkeen. 






Kranssillinen syksyn keltaa ja lempeää kynttilätunnelmaa. 

Kranssi elää tuossa omaa syksyistä kulkuaan. 
Ehkä tämä pikaisesti koottu kranssi on katoavaa hetken kauneutta, 
mutta on hauska seurata miten lehdet alkavat kuivua ja käpreentyä toistensa lomiin. 

Tänään kranssi oli jo eri näköinen kuin eilen. 






Lehdet kuljettivat ajatukset muistoihin. 
Lapsena teimme vaahteranlehdillä hankauspiirtelyä. 
Muistathan sen halvan huvin, 
kun laitettiin lehti paperin alle ruotipuoli paperia vasten 
ja hangattiin poikittain olevalla väriliidulla lehti näkyviin.

Kauniimpia puidenlehtiä laitoimme kuivamaan 
sanomalehtien sivujen väliin askarteluja vartena.
Joskus kontaktoimme vaahteranlehtiä, leikkasimme irti 
ja laitoimme lehdet ikkuna eteen leijailemaan. 

💛

Syksyssä on ihmeellistä taikaa, 
se on voimauttavaa, inspiroivaa aikaa. 
Vuodesta toiseen.


  

  
 


21. lokakuuta 2024

Isovanhempien päivän tiimoilta

Luin somesta, 
että lauantaina oli ollut ns. isovanhempien päivä. 
Se oli meilläkin, 
ihan konkreettisesti, 
kun useampi perhe oli yhtä aikaa käymässä. 

Ko. päivän hoksaaminen onkin hyvä aasinsilta ja pohjustus postaukseen 
"mitä teen eri-ikäisten lasteni kanssa". 
Tuosta tutusta, rakkaasta aiheesta tuli päivityspyyntö tässä syksyllä.
Teemasta, joka tuo iloa päiviimme ja on hyvin keskeinen osa elämäämme. 

Isovanhemmuus on ensisijaisesti 
omien lastemme ja heidän puolisoidensa
 sekä lastenlasten rinnalla kulkemista ja elämistä. 
Se on ajan antamista, jakamista, vanhemmuuden tukemista, 
syliä ja lähellä oloa. 

Se, että saa olla mummu ja pappa, 
on jo itsessään tärkeä tehtävä ja rooli. 
Mummula on paikka, 
 mihin jälkikasvu saa tulla itsekseen ja erilaisilla kokoonpanoilla. 

Meidän lapsenlapsemme ovat tällä hetkellä 
ikähaarukassa viidestä kuukaudesta liki 18 vuoteen  
ja oma nuorimmaisemme reilut 18 vuotta.   
Vanhimmat lastenlapset ovat siis luontevasti kuopuksemme, 
enonsa/setänsä kavereita

Kovin kaukana ei ole siis omat 
aktiiviset äitiyden ja isyyden vuodet 
ja toki olemme vielä mukana työelämässä. 
Emme ruukaa järjestää mitään erityisiä "sirkushuveja", 
 vaan tarjoamme tavallista touhuamista ja kotoisia juttuja 
mummulan kurkihirren alla. 

Meille on tärkeää, 
että lapsenlapset kokevat olevansa 
tervetulleita mummulaan 
ja  tuntevat olevansa tärkeitä meille. 
Toivomme heille jäävän mummulasta vietetyistä hetkistä sellaisia muistoja
jotka kantavat tulevaisuudessa.




Kysäisin lapsenlapsilta mikä heistä on mummulan parhautta. 
Vastauksissa lapset mainitsivat muun muassa :

herkkuruoat ja mummun sämpylät, 
serkkujen kanssa leikkiminen, 
nukkeleikit, 
pihalla oleva puuhevonen, 
mekanot, kapla-palikat, pikkulegot, 
leipominen,
tempputramppa.
"kaikki". 

Niin he sanoittivat pikakyselyssä! 
Ei siellä paljon mummua mainittu tekemisissä, paitsi ruoan osalta.
Sillä kyllä hellinkin heitä. 




Minulle on tärkeää, 
että lastenlapset leikkivät, pelaavat ja touhuavat keskenään. 
Pyrin kaikin tavoin mahdollistamaan leikin täällä. 
Olen säilyttänyt lasten lelut sekä kirjat 
ja ne ovatkin mieluisia heille. 




 Kun sisarukset ja/tai serkukset ovat paikalla. 
leikit syntyvät kuin itsestään. 
Toki joskus pitää saatella leikkiä alkuun 
ja välillä voin olla mm. nukkevauvojen mummu. 
Mummulassa leikki saa näkyä ja kuuluakin,
rönsyilläkin,
mutta ennen kotiinlähtöä leikit siivotaan pois. 

Pullien ja sämpylöiden leipominen on lapsista mieluista puuhaa.
Lapset saavat silloin oman taikinanökkosensä, 
josta he voivat leipoa omannäköisiä leipomuksia.
 Siinä samalla on opeteltu sämpylöiden pyörittämistä,
pullaletin letittämistä  ja saksimista 
sekä korvapuustien tekoa. 
Lämpimäiset sujautetaan pussiin kotiin viemisiksi. 




Muutamana kesänä pidimme mökillä serkkuleiriä,
joka on ollut nyt pari kesää ollut tauolla. 
Mökillä on omat puitteet lasten touhuamiseen kuin kaupungissa,
mutta kyllä nekin painottuvat leikkeihin ja yhteisiin touhuihin.

 Kirppistely on pikkuisten kanssa hupaisaa hommaa. 
Olen luvannut heidän etsiä tietyllä euromäärällä 
jotain mieluista. 
Se onkin ollut sitten tarkkaa touhua,
mitä sillä saa ja mitä kannattaa ostaa. 

Olen yrittänyt kertoa pienille myös omasta lapsuudestani 
ja heidän vanhempiensa lapsuudesta. 
Siitä, miten monet asiat olivat ennen "vanhaan".
 Eilen juttelimme puhelimista; kolikko- ja seinäpuhelimesta. 
Pieni kysyi, miten teitä sitten pystyi soittamaan kotiin?
Niinpä, ajat ovat erilaiset! 




Paljuilu, "uikkareissut" kesällä merenrantaan ja talvella uimahalliin ovat suosikkijuttu 
ja mieluinen yhteinen tekeminen. 
Joskus sen jälkeen on käyty myös "Hessu-Burgerissa",
 joka on aina yhtä mieluista kaikenikäisille. 

Mummun mussuilla ja taaton tassuilla on jo kännyköitä.
 Olemme jutelleet vanhempien kanssa, 
että puhelimia käytetään täällä vain tarvittaessa.
Tärkeintä täällä on kohtaaminen ja läsnäolo. 

Näillä hajanaisilla ajatuksilla tästä aihepiiristä. 
Isovanhemmuus, 
 se mitä teemme heidän kanssaan / heille 
on ennen kaikkea sukupolvien välisen yhteyden rakentamista 
 ja omista rakkaista välittämistä. 

Isovanhemmuudessa niin kuin missä tahansa ihmissuhteessa on tärkeää 
vuorovaikutuksellisuus. 
Tykkään siitä, että tullessa halataan ja tervehditään,
lähtiessä hyvästellään halauksen kera. 
On myös ihana saada viesti "mitäpä mummulle kuuluu" tai videopuhelu. 
Ne ovat osa tätä suhdetta! 




Onni on pienissä asioissa.
Hymyssä lapsen herttaisen.
Onni on silmissä säteilevissä,
hetkissä arkipäivien. 


Kiitos postausaiheen esittäjälle. 
Tämä on meidän tapamme hoitaa tätä tärkeää tehtävää.
Vaikka käytän edellä suomalaiseen tapaan käytän sanaa mummula, 
niin kyllä tämä on pappalakin
 ja meidän yhteinen juttu. 

Yritämme pitää isovanhemmuuden riman niin matalalla, 
että jaksamme tehdä arkityön sekä ehdimme ottaa aikaa myös itsellemme. 
Olen opetellut sanomaan välillä myös ei esim. yökylien suhteen.  
Se ei ole helppoa,
mutta myös tärkeää meidän kaikkien kannalta 
ja siihen nuoremme ovat meitä myös kannustaneetkin! 


Mitä sinä teet lastenlastesi kanssa? 
















14. lokakuuta 2024

Taas yksi jemmaus käyttöön




Tänä syksynä otin esille 
okrankeltaisen, kotikutoisen, päättelemättä jääneen kirppistelylöydön, 
jota olen lepuuttanut vuosikaupalla omissa kuominoissani. 

Olen ostanut sen 
varmaan värin ja käsityön ihannoinnin perusteella.
Tämä on löytö tyyliin 
’jonkun keskeneräinen käsityö on toisen aarre’. 

Mitähän lienee kutoja aikanaan ollut tästä tekemässä. 
Ja itseasiassa pohdin, onko tämä keltainen kude pellavaa? 




Kangas oli hetken taiteltuna tuossa korituolissa
 nuhrautuneen istuintyynyn sekä selkänojan päällä tuolimattona.

Kangas ei kuitenkaan pysynyt paikoillaan ja oli liian pitkäkin. 
Päätin ommella kankaan muotoon harvalla tikillä, 
jotta voin halutessani purkaa sen helposti.  
Tein tyynylle pussukan kaksinkerroin asetetusta kankaasta 
ja käänsin pitkiltä sivuilta reunat sisään. 






Rottinkia, nahkaa ja käsinkudottua kangasta.  
Kaikki kauniisti sulassa sovussa.
Lämpöä ja pehmeyttä istumiseeen 
sekä uudenlaista värimaailmaa syksyiseen kotiin. 




Mielenkiintoista miten eri syksyt tuntuvat eri värisinä. 
Matkan varrella on ollut keltaisen ja oranssin värisiä syksyjä
 sekä syksyjä ilman erityisiä värejä. 

Ruskean sävyt tuntuvat tänä syksynä, 
pitkästä aikaa omilta 
ja ne kuvaavat jollakin tapaa syksyn syviä tuntoja sekä luonnon värimaailmaa. 


On syksy niin ihmeellinen,
minä kaikkea ymmärrä en.
Miten muutoksen saa
koko kesäinen maa?
Värit hehkuvat nyt loistossaan.


Mikä on väri tai mitkä värit kuuluvat sinun syksyysi? 









 

11. lokakuuta 2024

Syyskattaus

Syksy jo saa, harmaa on maa,
koivuista lehtiset pois putoaa.
Lintusten tie, etelään vie,
siellähän kesäkin ikuinen lie. 

Vanhan koululaulun melankoliset sanat ovat taas totta. 
Tänne täytyi jäädä syksyhyn ja ikävään, 
niin kuin toisessa syyslaulussa lauletaan. 

Syksyssä on kuitenkin paljon kaunistakin 
ja syksyäkin voi kaunistaa. 




Siistin viimein etupihan perennapenkin ja laitoin sen päälle havunoksia. 
Istuttelin kanervat ja mietin ääneen, minnekähän laittaisin 
tuon betonikantisen pöydän, 
joka on ruukannut olla tuossa kuistin kaiteen vieressä. 
Hetimiten tuli toivomus, 
että josko sijoituksessa voisi huomioida lumityöt.

Niinpä ompelujalkainen pöytäni sai tänä syksynä uuden paikan 
perennapenkin päästä ja päältä, 
jossa se ei hidasta lumien puhdistamista. 
Siihen voin laittaa pientä sievää tervetulotoivotukseksi kotiin
 ja tuiskut saavat myös myöhemmin taiteilla siihen omia luomuksiaan. 

Hauska, miten aina löytyy uusia paikkoja tutuille esineille.
Kannattaa ajatella ääneen ja kuunnella perhettäkin! 






Muratit vihertävät. 
Siskoni hoksautti, josko ottaisin ne talveksi sisälle. 
Taidan ottaa haasteen vastaan ja kokeilla, 
josko minä saisin vietyä ne ensi kevääseen. 

Onko sinulla joku niksi siihen?




Mielessä kertautuu syksyiset laulut. 
Lehdet lentää, lehdet lentää,
nyt syksy jo on. 

Tuuli riisuu puita.
Viime päivät ovat olleet kovien tuulenpuuskien aikaa.  
Eteisen lattialle kantautuu keltaisten lehtien terveiset. 
Tuuli ehtii ja ujuttaa syksyn tunnun jokapaikkaan. 




Ehkä tuuli huokailee
maailman murheita
puhisee puiden pukuja 
näyttääkseen mallia
kuinka kaunista ja kevyttäkin 
on luovuttaa ja luottaa 
päästää irti 
lehti kerrallaan 

-Elina Salminen-


Onko siihen lisättävää tai siitä poisotettavaa?
Se on siinä.
 Syksyn salaisuus ja opetus.
On tehtävä tilaa saadakseen taas jotakin uutta,
 kaunista ja puhuttelevaa.
Kaikella on aikansa
ja luonnolla oma rytminsä. 

~~~~~~

Ihanaa syksyistä viikonloppua Sinulle.
Ja onnellista tyttöjen päivää, jos päivän teema koskettaa sinua.













 

8. lokakuuta 2024

Kerrallinen kirppislöytö

Lokakuu.
Aamut ovat kylmenneet. 
On aika etsiä pipoja, hanskoja 
ja lämpimiä vaatteita kaikkinensa. 

Löysin kaapista ilokseni juuri tähän vaiheeseen sopivat 
 kerralliset kirppislöydöt, uudet kynsikkäät. 
Ostin ne helmikuussa Tampereen Fidasta 
ja hintalappukin oli vielä paikallaan.   
Viisi euroa.
Halvat olivat käsitöiksi. 







Tällaiset sormen päät vapaaksi jättävät hanskat ovat hyvät autoilussa.  
Tykkään.  
Nämä on neulottu pehmoisesta langasta. 
Klassiset palmikot ovat minusta aina viehättävät. 
Näissäkin. 

Tässäpä vielä tarkemmat kuvat, 
jos jollakin alkoi neulomissormet vipattamaan 
niin voi saa silmämääräistä vinkkiä. 
Resorissa näyttää olevan 48 aloitussilmukkaa. 






Nykyään minun tulee käytyä tosi harvoin kirppiksillä, 
kun ajatuksena on välttää turhaa ostamista ja 
vähentää kierrättämällä tuota omaakin tavaramäärää. 

Tavarapaljouden äärellä voi joskus homma lähteä lapasesta 
-tai kynsikkäästä.  
Fidassa minulla oli mukana kuitenkin maltillisuutta.
Vai nämä 
-tarpeeseen.

Olin silloin tyttöjeni kanssa reissussa 
ja niihin reissuihin kuuluu useimmiten löytöjen tekeminen yhdessä.
Yhdessä shoppaillessa on hyvä, 
kun on makutuomareita ja myös hoksauttajia,  
muun muassa tyyliin tarvitsetko sinä tuota 
tai että  eikö sinulla ole jo kotona melkein samanlainen. 


Nämä sormettomat ovat lämmin muisto reissusta. 

Ja muistuipa aiheen äärellä mieleen kerrallinen päivitys 
lapsenlapselleni neulomista kynsikkäistä, klik



Käytätkö sinä kynsikkäitä eli räpikkäitä
tai millä sanalla näitä sormettomia teilläpäin kutsutaankaan? 

Miten sinun kirppistelyt?
Jos käyt, niin etsit jotain tiettyä tuotetta 
tai katselet vaan, josko jotain kivaa löytyy? 






 

5. lokakuuta 2024

Ulko-oven kranssin tuunaus




Tällaiset jutut ovat kivoja ja ehkä niin minunnäköisiäkin.  
Tällaiset pikatuunaukset, jotka tulevat tehtyä yllättäen, 
 toisen homman sivussa ihan ex tempore,
ilman aikailuja ja sen kummempia suunnitteluja. 




Tämä kranssipohja on varmaan nostalgiselta Tiimari-ajalta.
Olen valkaissut sen jo muutaman kerran valkealla spraylla. 
Niin tänäänkin. 

Kranssin keskellä on pitkään roikkunut pajusta punottu valkea sydän,
 joka  tuntui jo "aikansa eläneeltä" somisteelta. 
Kranssin muoto houkutteli pujottelemaan sen sisään jotakin  
ja se oli nyt yllättäen askartelulaatikossa patinoitunut sisal.
Linnut toki saattavat käydä nyppimässä sitä omiin tarpeisiinsa. 
Nähtäväksi jää miten kranssille käy syksyn mittaan!

Ja mikä olisi sopinut tänään kauniimmin tuon vaalean,  pehmeän sisalin ja ruskean oven kanssa 
kuin nuo angeron superkauniit ruskaoksat. 
Koristavat siinä niin kauan kuin lehdet pysyvät oksissa
 ja sitten tuunataan taas!

Onko sinulla ulko-ovessa kranssi?
Vaihdatko sitä usein?








Siinäpä sitä onkin tälle päivälle iloa ja ovea avaaville kauneutta! 

#tuunaaminen
#vanhassavaraparempi
#jämätjajemmatkäyttöön

💛

Ihanaa lauantaita Sinulle! 





 

3. lokakuuta 2024

Puusavotassa


Kun jokaisella on omat perheensä, menonsa ja tulonsa sekä vuorotyönsä, 
yhteisen ajan löytyminen neljän sisaruksen kesken on monesti haaste. 

Nyt saimme kuitenkin yllättävän helposti sovittua syyskuiset 
polttopuutalkoot lapsuuden mökkirantaan. 
Väkeä oli paikalla vauvasta vaariin 
neljässä polvessa. 
Sää suosi meitä ja se oli toki tärkeä osa päivän onnistumista. 




Mökin ympärillä oli paljon sellaisia puita, 
jotka kasvoivat liian liki toisiaan ja lähellä sähkölinjaa. 
Siinä olikin miehillä oma hommansa 
ja kielellä keskellä suuta olemisensa, 
kun moottorisahalliset kaatoivat puita kohtuu kovassa tuulessa. 
Mutta hyvin homma hoitui 
eikä sattunut mitään haavereita. 


 


Savottaan tuli hyvä rytmi ja työnjako,
kun puiden kaatajat katkoivat puut pölkyiksi
ja toiset ajoivat ne kottikärryillä rantaan 
halkomakoneelle.
Näppärät pinontekijät latoivat halotut puut latoon 
ja ladon molemmille seinustoille. 
Oli kyllä mukava katsoa parikymppisten nuorten ja vanhempiensa 
yhteistä touhua siinä rantteella. 

Mummukin oli meidän naisten kanssa risuja kantamassa 
ja jälkiä siistimässä. 
Porukan vanhimman, kohta yhdeksänkymppisen Pekan sanoin
"oli henki päällä".
Tekemisen meininkiä, hyvää mieltä 
ja yhdessä tekemisen iloa. 
Tulosta tuli:
 sauna-ja takkapuita tuleville kesille.






Porukka oli työntouhussa jo aamusta varhain 
ja ennen puoltapäivää kokoonnuimme rantaan jauhelihakeitolle
ja mummun keittämälle marjasopalle. 
Nyyttikestit toimivat hyvin! 

Mummun ylläri päiväkahville oli syksyinen omenapiirakka 
sekä tavallisena että gluteenittomana,
Kylläpäs se maistuikin hyvälle.
Siinä oli rakkauden vahva maku! 
Hoksasin herkun olevan tämän syksyn ensimmäinen 
ja varmasti viimeinenkin omenapiirakkanautinto.

Mökkipäivään kuului arvatenkin myös
 avotulella paistetut makkarat ja salaatti
sekä saunominen ja uinti.




Kaikkialla huokui hyvästit kesälle. 
Veneet makasivat rannalla ja 
tuuli kieputteli koivujen lehtiä niiden peitoksi.    
Pieni saari loisti syksyn keltaa,
joka heijastui kauniisti veden kalvosta. 
Oli niin haikean kaunista.


 




Päivä tarjosi mukavia hetkiä ajatusten ja kuulumisten vaihtamiseen. 
Näitä tilaisuuksia toistemme kohtaamiseen on yllättävän harvoin,
kun etäällä toisistamme elämme ja olemme. 

Tällä rannalla on meillä jokaisella omat rakkaat muistomme.
Talkoopäivällä, 
oman ajan antamisella ja työpanoksella vaalimme mökin puitteita ja 
mökkeilyn mahdollisuuksia.  




Sinne jäi mökki 
rantoineen ja talkoopäivänkin muistoineen 
odottamaan uutta kesää ja mökkiläisiä. 
Ulkoilma sekä pölkkyjen ja risujen raahaaminen 
ramaisivat kyllä suloisesti. 
Päivän urheilut oli taatusti tehty siltä lauantailta. 
Ei tarvinnut unta houkuttaa, kun pääsimme kotiin.