Tämä aurinkoinen syyskuun päivä suorastaan houkutteli
tyhjentämään nuo punaiset viinimarjapensaat.
Pojat olivat sieltä jo päällimmäisiä poimineet ja
arvelin rivakasti siistivän sieltä lopu marjat.
Notkuvien ja nuokkuvien oksistojen piilossa minua odotti
marjoja punaisenaan.
Reilu neljä tuntia minulla meni siellä näperrellessä.
Sinä aikana ehdin käydä lapsuuden kodin marjapensasmaalla
ja viivähtää viinimarjamuistoissa.
Kotonani oli paljon marjapensaita.
Mustia, punaisia, valkoisiakin.
Niiden viljely oli vanhempieni kesäinen taskuraha,
meidän yhteinen yritys.
Isäni otti lomansa aina elokuussa ja vietti sen sananmukaisesti pensaassa.
Koulujen alettua ensin tehtiin läksyt ja sitten oli vuorossa marjojen poimintaa.
Marjojen poiminta oli perheen yhteistä aikaa;
siellä pensaassa oli aikaa olla lähellä toista,
jutella ja jakaa asioita,
oppia elämästä
ja ennen kaikkea sieltä on jäänyt oppia elämään!
Äsken tuli taas vahvasti viinimarjojen keräämiseen liittyvät kodin opit mieleen.
Marjat piti poimia terttuina.
Niitä ei saanut riipiä!
Se oppi on painunut syvälle sisimpään
ja muistui äskenkin elävästi mieleen ensimmäisestä tertusta lähtien
isän ja äidin sanomana.
Sen minkä on tekemällä oppinut,
sen kyllä muistaa!
Taikana tähän opetukseen oli.
että terttuina poimittuina marjat olivat siistimpiä ja laadukkaampia.
Ne pysyivät näin poimittaessa ehjinä ja kuljetuskelpoisempina vietäväksi
mm. Oulun torille myyntiin.
mm. Oulun torille myyntiin.
Tuolla pensaassa ajattelin lämmöllä ja arvostuksella vanhempieni ahkeruutta.
Se oli melkoinen savotta se marjojen poiminta käsipelillä!
Tässä meidän pihapiirissä on nykyään viisi pensasta,
jotka ovat tuottaneet meidän mehu-ja marjapuurotarpeeseen aivan riittävästi.
Poiminnasta on annettu lapsille syksyisin pientä haastetta ja urakkaa
-vaihtelevalla menestyksellä. <3
Eräänä syksynä yksi pojistamme vetkutteli marjan poiminnan suhteen.
Yhtenä päivänä hän sitten kaivoi marjasangon ja kehui vihdoinkin hoitavansa hommansa.
Ajattelin mielessäni, että hyvää kannatti odottaa!
Mutta luonnon voimat olivat tulleet pojan avuksi.
Linnut olivat syöneet pensaat tyhjiksi
ja poika säästyi sen vuotisesta poiminnasta.
Sitäkö lie odotellut ... ;)
Tuli myös mieleeni nuorimmaisen poikamme synttärit viime kesältä.
Isot veljetkin siihen tulivat ja alkoivat limsapullot nähtyään huumorilla haastamaan,
että ennen vanhaan heidän synttäreillä juotiin punaviinimarjamehua
ja nähtiin unta limsoista.
Vähän sen jälkeen samainen poika kyseli saunan jälkeen,
että oliko sitä punaviinimarjamehua.
Kuulema on parasta saunajuomaa!
Niin se aika kultaa muistoja
ja makuelämykset iän myötä muuttuvat.
Taidanpa huomenissa mehustaa nuo punaiset viinimarjat.
Nakkaan sekaan pikkuisen mustikkaa ja vadelmaa kirpeyttä särkemään ja makua antamaan.
Kelpaa sitten saunan jälkeen pojillekin tätä lapsuuden makunautintoa tarjoilla! <3
Seiskaluokkalainen halusi tehdä kotitaloustuntien innoittamana pienen täytekakun iltakahville.
Kerroin hänelle, että elokuussa minun kotonani tehtiin usein täytekakku,
jonka täytteeksi laitettiin survottuja punaisia viinimarjoja sekä kermavaahtoa
ja päälle koristeeksi niitä kauniita marjaterttuja.
Poika ei lämmennyt ajatukseen
-vielä-
vaan kaivoi pakasteesta mansikoita.
Ja hyvältä se maistui tuon ulkorupeaman jälkeen äidillekin!
~~~~~~~~~~
Käsissä tuntuu,että olen poiminut marjoja.
Etusormen sivu on hellä peukalon kynnen puristuksesta.
Siitä terttuina poimisesta.
Vaikka kyllä minä pikkuisen lopussa jo riivinkin niitä marjoja.
kun ilta alkoi kylmetä ja tuli kiirus.
Kyllä Isä ymmärtäisi! <3
~~~~~~~~~~~
Näitä kirjoitellessa tässä mies tuli kotiin mökiltä
mustien viinimarjojen ja puutarhavattujen kanssa.
On tämä marjaisaa aikaa.
Kesä on kypsynyt!
Miten teidän marjastamiset ja marjamuistot?
Marjamuistot oikeasti herää aina viinimarjoja kerätessä♡ tuo ettei saa riipiä ja lehtiä sankoon ei saanu mennä on iskostunut itsellekin.ämpäristä tulee noukittua lehtiä poimiessa vieläkin.😊
VastaaPoistaEn tiedä miten se viinimarjan poiminta tuntuukin lapsista työläältä vaikka kun ne on kerran poiminut.ni se on sitä myöten selvä. Toisin kuin vatut ja mansikat.
Ehkä sitä itsekin toivoi joskus että linnut ois auttanu ja ehtiny syödä osan marjoista mutta isällä oli konsteja linnun karkoiteukseenkin.hirvensarviuutetta ja kasettinauhoja yms...
Mutta on se ihana talvella nauttia marjoista ja syksyn sadosta pakkasen paukkuessa nurkissa😊
Harakka
Muistojen puutarhasta meitä ei voi karkoittaa. Ne ovat ja pysyvät. 😍 Kodin mallit tulevat monella tapaa arjessa näkyviin.
PoistaKyllä tämä marjasouvi on aina päätös kesälle. Työtä ja touhua, jota talvella lämmöllä muistaa kun herkkuja maistaa! 😊
Yhteisiä ovat meidän muistot! 😍
Kyllä meilläkin kotona pensaita riitti, vaikka niitä ei myyntiin mennytkään. Ehkä sinne pensaaseen vähän pakotettuna aina joutui menemään. :D Ei ole vielä aika kullannut niin paljon muistoja, että siinä olisi mitään nostalgiaa. :D Omat lapseni sen sijaan ihmetyttävät: he niin mielellään lähtevät poimimaan mitä tahansa marjoja ja välillä menevät metsään tai puskaan ihan ilman pyyntöä. Itsellämme on kymmenkunta vanhaa pensasta, jotka tuottavat meidän koko talven mehuvaraston. Me tykkäämme viinimarjamehun tehdä ihan semmoisenaan eli ei mukaan mitään muuta. Tulee siis mustaa-, punaista- tai sekaviinimarjamehua. Ja niin herkullista. Kotona varmaan tehtiin sekamehua, kun en muista esim. mustaviinimarjamehun herkullisuutta lapsuudesta. Tämä kesä on ollut kyllä hyvä marjakesä. Marjapakastin on ihan täynnä. :)
VastaaPoistaEihän ne marjapensasmuistot varmaan lapsista niitä kultaisimpia ole, mutta eihän siinä kahta puhetta sinne lähdöstä ollut! 🤗 Marjat oli poimittava.
PoistaIhana, kun teillä lapset tykkäävät marjastaa. Onko sinun mies innokas poimia? Lapsissahan on puolet isäänsä, sanotaan. 🤗
Kotimehut ovat ihanan täyteläisiä. Sekamehuina ja yhdestä lajista tehtyinä. Niitä vein äsken taas pakkaseen. Kellaria meillä ei ole niin kuin kotona oli mehupulloille.
Syyskuun iloa ja marjastamisen riemua. Puolukat jo punoittaa. 🤗
Samoissa tunnelmissa meni eilinen iltapäivä ja alkuilta. Meillä on vain neljä pensasta, mutta varsinkin punaisissa oli nyt hämmästyttävän paljon suuria, ihania marjoja! Ajattelin eilen, että käynpäs napsaisemassa pois, mutta sinne jäi vielä puoli pensasta poimimatta, kun ei mahtunut mehumaijaan enempää.
VastaaPoistaNäin "vanhemmiten" olen oppinut nauttimaan valtavasti marjojen poiminnasta. Lapsena se tuntui työläältä ja vaikealta. Samalta taitaa tuntua nyt omista lapsista, ainakin kun heidän kommenttejaan kuuntelee ;). Pikkupalkalla ovat jonkin verran poimineet, mutta ei mitään suuria määriä.
Ihania poimintailmoja näyttää olevan tälläkin viikolla. Ja kohta pääsee puolukkametsään ♡!
maria
Sullahan oli sama fiilis siellä. Marjoja oli enemmän kuin hoksasikaan.
PoistaMinusta on kiva poimia viinimarjoja. Oksa oksalta puhdistaa pensasta. Järjestyksessä ja antaa ajatuksen kulkea tuulen teitä. Ja ilmassa syksyn tuntu ja tuoksu.
Puolukkametsä on kanssa ihana. Puolukat on mustikoihin verrattuna siistimpiä poimittavia.
Ihanaa marja-aikaa! 🤗
Sullahan oli sama fiilis siellä. Marjoja oli enemmän kuin hoksasikaan.
PoistaMinusta on kiva poimia viinimarjoja. Oksa oksalta puhdistaa pensasta. Järjestyksessä ja antaa ajatuksen kulkea tuulen teitä. Ja ilmassa syksyn tuntu ja tuoksu.
Puolukkametsä on kanssa ihana. Puolukat on mustikoihin verrattuna siistimpiä poimittavia.
Ihanaa marja-aikaa! 🤗
Ihania muistoja herukan keruusta. Meilläkin oli pensaita pitkät rivit ja pitkälle syksyyn niitä kerättiin. Herukka-mehua parempaa ei ole :)
VastaaPoistaVälillä muistot on arkisempia. Muistoja on niin monenlaisia. Kotoinen mehu maistuu aidolle marjalle ja kesälle. 🤗
PoistaVälillä muistot on arkisempia. Muistoja on niin monenlaisia. Kotoinen mehu maistuu aidolle marjalle ja kesälle. 🤗
PoistaSamoja askareita minullakin ollut eilen ja tänään. Sillä eroituksella etten oo poiminut omissa pensaissa vaan luvn jälkeen ystäväperheen marjapuskassa. Ja nautin. Sama sääntö itselläni takaraivossa lapsuudesta,ei riipimällä vaan terttuina.
VastaaPoistaIhana, että ystävät antoivat marjansa poimittaviksi. Hyvä homma, että marjat kerätään talteen ja hyödyksi.
PoistaIhania nämä lapsuuden opit ja opetukset. Mitähän me jätämme omillemme?