Lapsuuden mökkimaisemissa

Vietimme viimeiset kesälomapäivät järven rannalla

lapsuuden kesien mökkimaisemissa.

Se olikin ihana päätös kesälomalle.

Tervetullut tauonpaikka edellisen täysin aikataulutetun viikon jälkeen. 💛

Serkkuleirin jälkeenhän me kävimme to-pe Enontekiöllä poikamme valatilaisuudessa,

 lauantaina vietimme jääkärin ja kihlattunsa kihlajaiset mökillämme 

ja sunnuntaina olimmekin jo rippijuhlassa.

Välillä on vähän säpäkämpää, mutta niin vaan siitäkin rupeamasta selvittiin! :)

Emme käyneet viime kesänä lainkaan täällä kotiväkeni mökillä

ja siksikin tämä mökkiloma tuntui erityisen tärkeältä minulle.

Menomatkalla jäin kylälle ja lenkkelin loppumatkan,

sillä halusin kulkea mutka mutkalta tämän tutun mökkitien ja sen maiseman.

Halusin kokea täysin siemauksin sen kaiken, mitä se minulle antaa tänä päivänä,

minkälaisia tunteita ja ajatuksia se herättää.

Kertailin siinä matkalla muistoja vuodelta 1971,

jolloin vanhemmat ostivat tämän rakkaan kesäpaikan.

Olin ollut kesäleirillä ja en tiennyt missä  mökki on.

Isä neuvoi minua pyöräilemään leirintäalueen jälkeiselle hiekkamontulle odottamaan.

Isolla pyörällä seisaalten poljin sen matkan, kahdeksan kilometriä.

Äiti ja isä taittoivat matkan kahden pienemmän sisarukseni, 

eväiden, vaatteiden ja juomaveden kanssa.

Joskus äitillä oli pyykitkin mukana, koska meillä oli kotona ruosteinen vesi. 

Pari kesää kuljimme mökillä viikonloppuisin pyörillä

Sitten äitini hankki ajokortin ja meille ostettiin auto, upouusi Fiat 600.

Oi aikoja! Voi sitä uutteruutta ja tekemisen sekä menemisen määrää! 💕

 

 

Tällä lomasella sunnuntaina mennessämme oli kaunis ilma.
Mieheni meni hetimiten virvelöimään kahden nuorimmaisemme ja pojanpojan kanssa,
 jotka olivat mukanamme.

Minä istuin rannassa pitkään.
 Katsoin ulapalle,
ihailin pilvien kulkua, värejä, muotoja.
Muistin koululaulun "Minne käy tuulen ilmassa tie..."
Siinä puhutaan pilvistäkin.

Kaikki tuntui olevan kuin ennen, mutta ei kuitenkaan.

Tällä rannalla ei enää käyskentele isä.
Meidän perheen menneitten kesien vilinä ja vilske on laantunut.

 

Katselin oman elämäni ulapalle, elämänkaarelleni.
Keskikohta on taittunut.

Ei ole pientä kiveltä veteen molskahtamassa, vettä henkeen riipaisemassa.

Ei kuulu kokoaikainen 'äiti, äiti'...

On aikaa pysähtyä, ynnätä asioita,
muistella menneitä, miettiä olevaa, haaveilla tulevasta.

Sanoa ne ääneen, kirjoittaakin ja näin jakaa nämäkin ajatukset lapsille, lastenlapsille.

Tällä rannalla, tässä miljöössä on lapsuuden kesien muisto.

Touhuaminen yhdessä vanhempieni ja sisarusteni  kanssa yhdessä.

Mökin laittoa, risusavottaa, arkiaskaretta.
Paljon aurinkopäiviä,
mutta joskus toki pilvet roikkuivat alhaalla ja vaahtopäät löivät.

Lämpiminä muistoina mielessä saunominen  ja uiminen.

Saunamakkarat sekä mehulimsa, jota lauantai-illan herkuksi sekoitettiin.

Kesävieraat. tutut ja sukulaiset, joita vanhemmat kutsuivat kylään.

Isä oli tehnyt  kaivonrenkaasta "kylmiön", jossa ruoat säilyivät jonkin aikaa.
Muistona sekin siinä metsän reunassa.

 

Vänkkyrät koivut muistuttavat siitä tiheästä pajukosta
mihin tämä mökkimaisema rakentui ja mihin nämä koivut ovat kasvaneet.

Tällä lomalla elin uudelleen sitä, mitä kesä kesän jälkeen olen saanut  ja halunnut kokea. 

Tällä mökillä on aina kesä, sillä siellä käydään vain kesäaikaan.

Mökin tuoksu, kantovesi, esineet vuosien vuosikymmenien takaa puhuvat omaan tarinaansa. Tutut tavat ja tottumukset, jotka siirtyvät eteenpäin sukupolvelta toiselle.
Mökin kirjoittamattomat säännöt! ☺

Takka antoi suloisen lämpönsä nytkin epävakaisiin sadepäiviin

ja siellä mökin lämmössä koko konkkaronkka nukuimme suloiset päikkärit ja syvät yöunet.
Illan myötä laskeutui mökin ylle jo syvä hämärä ja mieluinen rauha.

Mökin sauna lämpiää parilla pesällisellä ja järvi tarjoaa ihanan vilvoituksen. 

Tiskaaminen järvimaisemassa tuntuu huikealta elämykseltä,

jota se arvatenkaan ei aina lapsuudessa ja nuoruudessa ollut.

Puucee tuntuu olevan lähempänä kuin koskaan, vaikka samalla paikalla se könöttääkin.

 

~~~~<3~~~~

 

Aika kultaa muistoja niin kuin ilta-aurinko nämä mökkitien reunan puut.

Täällä kotimökillä pysähdyn aina sen asian ääreen, 

että jokainen puurtaa aikansa,
menee ja tekee, jättää jälkensä niin paikkoihin kuin sydämiin.

Mutta se muisto voi olla hyvin merkittävä, pysäyttävä,

jos siinä on rakkauden sivumaku. 

Tästä pysähtymisestä,
muistoissa viivähtämisestä  ja syvien tunteiden kokemisesta,
 oli ihana ajella kotia

ja valmistautua koulun sekä työn alkuun.

Ilmassa oli jo aavistus syksyä.

-Kaisu-