Äidin luona lomasella

Lasteni tavanomaiset "Minä näin, minä näin!" -huudot kaikuivat korvissani, 

kun näin kotini mutkan takaa. 

Tällä kertaa olin  itsekseni  liikkeellä; 

matkalla omalle pikkulomaselle äitini luokse.

Kotisatamaan on aina ihanan tuttua ja turvallista palata. Äitini oli arvatenkin iloinen, kun  kerrankin tulin oikein ajan kanssa käymään, jopa pariksi yöksi kyläilemään. Eteisessä iski hetkeksi isän ikävä. Siihen ei ole vielä täysin tottunut, että hän ei ole enää toivottamassa meitä tervetulleeksi. Täällä kotona avautuu ymmärrys,  miten outoa äidin on yksin talostella, kun on 50 vuotta saanut rakkaansa kanssa jakaa ja rinnakkain kulkea. <3

Jo matkalla ajatukseni herkistyivät ja virittyivät tähän omaan aikaan, omien tärkeiden asioiden mieleenpalauttamiseen.  Jotenkin tässä viisikymppisenä suvun historia ja menneet asiat alkavat kiinnostaa ja nyt niistä kannattaa puhua ja kysellä, kun on eläviä historian kirjoja kertomassa. <3

Pari siskoakin tuli perjantaina iloksemme ja siivoilimme siinä yhdessä. Esineet ja asiat puhuivat jokaiselle omaa muistojen kieltänsä, toivat mieleen kullekkin erilaisia tunnelmia ja tapahtumia. Yksi asia ja esine on toiselle tärkeä, toiselle toinen. Siinä touhujen lomassa käytiin läpi elämän kirjoa, sen iloja ja suruja. Meillä oli aikaa  muistella ja käydä läpi elämää.

Viikonlopun keskusteluista puhutteli erityisesti äidin pyykin pesemisen haasteet silloin kun olimme pieniä. On siinä ollut äitillä hommaa! Kotini kaivossa oli nimittäin ruosteista vettä. Talvella äiti sulatti pyykkivettä lumesta muuripadassa tai kävi  viruttamassa pyykit avannolla. Kesällä hän keräsi sadevesiä ränneistä ja hyödynsi ne.

Muistan itsekin niistä pyykkipäivistä hajanaisia muistoja, kuten pikku pyykkärin muovipussiessun, Se tehtiin leikkaamalla muovikassista pohja pois. Kassi pujotettiin päälle ja kantorivat olivat hioina. Pyykkejä paineltiin pyykkipulikalla saaveissa ja virutusvesien välillä lingottiin  sellaisella pikkulingolla .
Lumen kantaminen muuripataan oli kovaa hommaa, sillä lunta piti olla paljon muuripadalliseen vettä. En muista äidin koskaan tuskaillen asiaa, vaan se oli luonnollinen osa meidän arkea. Näitä minä hänen kanssaan muistelin ja mietin, että on tämä pyykin pyörittäminenn aika helppoa hommaa nykyään.

Mielenkiintoista on mitä omaan mieleen on piirtynyt kodin arjesta ja kotiväen kanssa koetuista hetkistä ja tunnelmista. Ne ovat monta kertaa sellaisia asioita, joihin aikuiset eivät ole kiinnittäneet juurikaan huomiota.  Lapsen silmät tarkkaavat eri korkeudelta! Sen olen huomannut nyt omienikin kanssa. <3

Piipahdin siskoni kanssa kesämökilläkin. Laitoin kuvan lapsillenikin rannasta. Tyttäreni kirjoitti, että "mökillä paistoi aina aurinko ja vesi oli lämmintä!"  Niin minustakin! Sellaisia ne on ne rakkaat, lämpimät lapsuuden muistot.

Ihanan tuttua ja rakasta maisemaa katsellessa mietin ihmisen elämää; se on kuin pisara järvessä.  Äiti ja isä ovat tehneet paljon töitä tämän rakkaan kesäpaikankin kanssa. Nyt aika on kulkenut jo isän ohi eikä äiti osaa tänne yksin tulla. Niistä asioista on jäljellä muistona kätten työt, yhteisten hetkien muistot.

Jokainen me täällä teemme töitä neljän- ehkä viidenkymmenen vuoden ajan ja sitten  on uusien sukupolvien vuoro tarttua toimeen ja vaalia tehtyä työtä. Sukupolvet voivat oppia toisiltaan hyviä elämänohjeita ja työn tekemisen taitoa. Jokainen me täällä jätämme jäljen historiaan, jokainen olemme tärkeitä sukupolvien ketjussa.

Äiti laittoi kystä kyllä! 

Ihana oli istahtaa valmiille. 

Äidin herkuissa on rakkauden vahva sivumaku! <3

. 

Sinne hän jäi portaille vilkuttamaan.
Vilkutti niin pitkään, kun kotisuoralta näin.
Yksin.
Minun rakas äitini. <3

Orvokit, esikot ja narsissit
keväisten päivien väripilkkuinaan.

.