15. lokakuuta 2014

Pakkasen puremia

Joka talvi se omalla tavallaan yllättää; ensimmäinen todellinen pakkasyö.

Pyöränistuin oli aamulla komeassa kuurassa ja lätäköt jäässä. Pyöräillessäni olin niin ihastunut ja melkeinpä hengästynyt näkemästäni. Niin kaunista luonnossa oli! Jäätyneet vesipisarat kimaltelivat tuhansina timantteina kasvien lehdillä ja heinänkorsilla. Ne taistelivat jäätynein kyynelin kylmyyttä vastaan. Puiden lehtiä leijaili hitaasti tyvenessä syysilmassa; oksat löysäsivät otteensa niistä, luovuttivat pois.

Näin se vaan menee ja sen kuuluu mennä! Pakkanen tekee tehtäväänsä ja luonto käpertyy vähitellen kylmyyden ja kuuran -ja toivon mukaan myös lumipeiton- alle herätäkseen sitten uuteen kevääseen, uuteen loistoon.

Iltapäivällä löysin vielä paljon pakkasen jäähileellä kaunistamia kasveja. Heinät loistivat kuin valonauhat auringon säteiden alla. Kameran linssin läpi katselin pihapiiriä ja ikuistin muutamia muistoksi tästä kauniista lokakuisesta päivästä.



















<3 <3 <3 <3 <3

Ajatuksissani palailen 17 vuoden takaiseen aamuun.
Sain silloin potran poikavauvan. 
Silloinkin oli kaunis päivä. 
Toivon lapselleni 
valoisia, auringon viitoittamia päiviä,
sekä sopivasti piristäviä pikkupakkasia.

<3 <3 <3

Siinä tämän päivän iloni!
Näillä taas mennään ...

-Kaisu-

4 kommenttia:

  1. näin se vain menee. talvi tulee vääjämättä. kaunis tämä syksy. hitaasti mutta varmasti kohti talvea ja lumia. ihanaa joulua odottelessa. olet saanut vangittua kauniita syyskuvia. ilo niitä katsella.

    VastaaPoista
  2. Jaettu ilo, paras ilo!
    Ihana, että sinäkin tykkäsit kuvistani. Minusta eilisessä oli jotain pysäyttävää kauneutta. Ja nähdäpä aina se kauneus mitä ympärillämme on....Sitä pitää joskus harjoitella.
    Syksyn iloa sinullekin!
    - Kaisu -

    VastaaPoista
  3. jostain onnistuin menemään blogisi vanhempaan postaukseen jonne kommentoin..mutta sitten huomasin päivämäärän. eksyin lukemaan vanhojakin kirjoituksia..ihania juttuja täällä. oijoi. aikaa kului. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartu hetkeen
      ja kulje kanssani kappaleen matkaa.

      Anna itsellesi joskus aikaa
      vain olla
      ja kulkea ajatusten niityillä.

      Se oli ensimmäisen kirjoituksen toive. Kiitos, että kuljit rinnallani kirjoitusteni kautta; minun arjessa, juhlassa, arkijuhlassani!

      Poista