Maukas puolipaksu hiivaleipä

Herkutin kotiväkeäni tänään puolipaksulla hiivaleivällä, 

jonka ohjeen olen saanut aikoinaan Maa- ja kotitalousnaisten leipäkurssilta.

Tämän leivän valmistus aloitetaan jo leipomispäivää edeltävänä iltana,

jolloin tehdään taikinan juuri ns.kylmäraski jääkaappiin.

Sillä keinoin tulee maukkaampaa ja täyteläisempää leipää!

Puolipaksu hiivaleipä (3-4 kpl)

Kylmäraski:

7 dl viileää vettä

4 dl kaurahiutaleita

4 dl hiivaleipäjauhoja

5 g hiivaa

Sekoita viileään veteen hiutaleet, jauhot ja hiiva.

Peitä astia kannella ja laita se jääkaappiin 12 tunniksi.

Lisää seuraavana aamuna 

3 dl vettä

45 g hiivaa

4 dl ruisjauhoja

n. 1 litra hiivaleipäjauhoja

1 rkl suolaa

Lisää raskiin lämpimään veteen sekoitettu hiiva ja ruisjauhot.

Sekoita joukkoon suola ja hiivaleipäjauhoja niin paljon,

että taikina on pehmeää, mutta leivottavaa.

Anna taikinan kohota liinalla peitettynä kooltaan kaksinkertaiseksi.

Leivo taikinasta 3-4 leipää ja kohta ne leivinliinan alla.

Pistele leivät ja paista 200-225 asteessa 20-30 minuuttia.

Jäähdytä leivät liinalla peitettynä.

Hyvältähän tämä maistui pitkän tauon jälkeen!

Tätä reseptiä voisinkin taas välillä ns.muutteeksi käyttää.

Tuli myös mieleen, josko kokeilisin reseptiä myös gluteenittomilla jauhoilla,

tattarihiutaleilla ja Semperin grow mix- sekoituksella.

Tänään on vapun aatto.
Lumihiutaleita satelee ja aurinko paistaa.
Sää ei ole vielä kovin keväinen.

Perinteiden mukaan meillä on munkkeja ja simaa,

mutta ensimmäistä kertaa taitaa jäädä ilmapallot puhaltamatta.

Toivottelen Sinulle kevään juhlan iloa

ja lämpeneviä päiviä !

-Kaisu-

Kevään pieniä iloja

Tämän päivän ilot ovat olleet pieniä,
 ohikiitäviäkin.

Ne ovat sellaisia keväisiä, pieniä asioita,

oikeastaan itsestään selvyyksiäkin.

Asioita, jotka nousevat yhtäkkiä harmaudesta

ja sitten ovat siinä yllättäin silmäin alla 

ihasteltavina ja ihmeteltävinä.

Niiden äärelle kiireettä pysähtyessäni olen huomannut löytäneeni keväisiä ilonkipeneitä.

Nuo silmän ilot ja päivän paisteet ovat valaneet uskoa siihen,

että kevät on täällä

 ja kesää kohti mennään.

Aamulla kun aloittelin etätyöpäivääni tässä kotosalla ja

huomasin, miten armas aamuaurinko venytteli säteitään

olohuoneen ruukkukrysanteemiin.

Yhden kukan mykiöstä tuli pieni aurinko.

Keltainen pieni ympyrä,

joka kirkasti koko kukan

ja teki sen entistä kauniimmaksi.

Siinä valokylvyssä sohvan nurkkaan muovautui keltaisten tyynyjen aurinko.

Oli niin ihana nähdä miten vähitellen lopulta koko huone kylpi auringossa.

~~~~~

Työpäivän jälkeen palautin mieleeni rankametsäläisten viikonlopun moton:
 "täällä rentoudutaan tekemällä töitä"ja tartuin haravaan.
Siinä yhdistyy huvi ja hyöty,
työ ja pään tuulettaminen.

Haravointi paljasti menneen kesän ruohokuntan alta orastavan ruohonvihreän.

Se, jos mikä antoi puhtia haravointiin!

Marjapensasmaan reunalla minua odotti muutama minimittainen 

sekä muutama isompi krookus, joiden alkuperää en tunne.

Voimakas keltainen ja violetti tuolla värittömässä maassa oli 

 ihastuttava ja innostava kevään yllätys.

Mansikkamaalta löysin yhden mansikantaimen syrjäyttäneen kevätesikon,

joka oli aloittelemassa kukkimistaan.

Siellä se kasvaa, minne en ole tarkoittanut

ja siellä minne istutin, ei näy esikon lehteäkään.  ;)

Mutta pääasia, että jossakin kasvaa ja keltaisia kukintojaan availee!

Ja vielä tämän päivän nimiin tulee tämä viimeinen kuva;
 ystäväni kanssa lenkillä viillettäessämme 

löysimme pieniä keltaisia aurinkoja "tienposkesta" pölyn seasta ylös kurkottelemassa.

Ilo se on pienikin ilo!
Ja kun päivässä on paljon pientä iloa,
siinä on iloa yhteensä roppakaupalla! <3

Amatsoninliljan tarina

Kun kerrattain luin Villatutan -blogissa hänen Amatsoninliljansa vaiheista,

ajattelin kirjoittavani joskus myös omasta kukastani ja siihen liittyvän tarinan blogiini.

Tänään on kukan muisteluspäivä

ja palaan muistoissani elokuun alkuun vuonna 1987.

Olimme muuttaneet reilu kuukausi aikaiasemmin tähän kotiimme,

kun mieheni vanhemmat tulivat käymään meillä.

Anoppini oli jakanut omasta Amatsoninliljastaan meille tuliaiskukan.

Mieleeni painui sen syvän tumman vihreät leveät lehdet,

joita olin mieheni kotona monta kertaa ihastellut ja sen kaunis valkea kukinto.

Muutaman tunnin päästä, kun isovanhemmat olivat lähteneet kotimatkalle,

tapahtui pienen poikamme tapaturmainen kuolema.

Sen jälkeen elämä soljui omaa ennaltakäsittämätöntä uomaansa.

Koti täyttyi valkeista ja sinisistä kukista,

loputtomalta tuntuneesta kukkalähetysten määrästä.

Elokuu meni.

Tuli syyskuu ja 

lehdet tippuivat puista.

Viherkasvini olivat kuolleet hoidon puutteeseen.

Meni vuosia, 

useita, useita vuosia.

Sitten kerrattain kaupan viherkasvipöydällä näin kukan, jossa oli mielestäni jotain tuttua.

Vihreät liuskamaiset lehdet ja valkea kukinto.

Tuntui kuin joku muisto olisi tullut mieleeni

ja halusin vaalia sitä.

Ostin kukan

ja istutin sen samaiseen ruukkuun,

jossa anoppi oli kukkansa tuonut.

Taas kului vuosia, 

useita vuosia, 

kunnes vuosi sitten huomasin mieheni serkun Facebook -päivityksessä

 kuvan upeasti kukkivasta Amatsoninliljasta.

Kirjoitin kommenttiin sukulaisnaiselle,

että minulla on varmaan ollut myös hänen tätinsä tuomana tuollainen kukka.

Ja siinä viestitellessä selvisi, 

että mieheni äidin ja tämän serkun kukat ovat lähtöisin Kotkassa asuneen sukulaisen kukasta.

Hän lupasi laittaa minulle kasvamaan Amatsoninliljan

 ja niin hän tekikin,

Syyskesällä he toivat kukan tuliaisena meille.

Istutin sen oitis siihen anopin kukkaruukkuun,

joka on säilynyt nämä vuosikymmenet ehjänä.

Yksi ympyrä oli sulkeutunut! <3

 Amatsoninliljana aikanaan ostamani Viirivehka kasvaa ja kukoistaa

ja sillä on edelleen sijansa kotonamme  "vale Amatsoninliljana".

Toivottavasti minulla on aikaa, taitoa ja ymmärrystä vaalia tätä 

mieheni suvun naisilla hengissä säilynyttä ja vuosikymmeniä mukana kulkenutta viherkasvia.

Olisi hienoa,

että jonakin päivänä minäkin voisin jakaa siitä sipuleita uusiin ruukkuihin eteenpäin vietäviksi.

Muistoksi edesmenneestä Greta-mummusta ja hänen sukunsa naisista,

Antton-veljestä,

meidän kodista.

Tytöilleni,

pojilleni,

rakkailleni.

Tämä oli minun Amatsoninliljan tarina

ja nyt se on kirjattuna tänne.

~~~~~~

Onko jollakin sinun kukallasi joku tarina,

jonka ehkä haluaisit jakaa?

Norjanangervon risuista kranssi

Pojat leikkasivat pihastamme rumiksi ryöstäytyneet koristepensaat, Norjanangervot alas.

Pitihän niitäkin oksia mielenkiinnosta kokeilla, 

miten ne kuontuu ympyrän muotoon.

Ja taipuihan ne!

Oksien kärjet olivat täynnänsä pieniä  harottavia oksia, mutta kranssi siitä tuli.

En osannut jättää niitä oksien päitä villisti kranssin ulkopuolelle,

vaan "parturoin" ne pois.

Kranssista kuvia napatessani tuli mieleeni,

että jokohan ne  Tau(v)onpaikassa vierailevat aivan väsyvät näihin

kranssi -postauksiin.

Laitan nyt kuitenkin tämän kuvan tänne muistoksi.

Tämä on tunnisteiden mukaan 22. kranssikokeilu. :)

Kevättä on ilmassa,

vaikka vähän avitettuna.

Alkuviikosta hain tuomen oksia maljakkoon

ja hetimiten sieltä alkoi puhkeamaan vihreitä lehtisilmuja.

Oletko sinä hyötänyt tänä keväänä oksia?
Mustikanvarpuja,
koivunoksia,
pajua,
entä punaherukanoksaa tai syreeniä?

Vuoroin vieraissa,

niinhän sitä sanotaan,

ja vierailla voi nyt vaikka näin.

Lähden nyt blogikierrokselle tällä kannettavalla,

kun harmikseni kännykällä en pääse kommentoimaan blogikavereitteni postauksia.

~~~~~~

Hei taas, palataan!
Kaikkea hyvää tulevaan viikkoosi!

DIY lampunvarjostin juuttinarusta

Helmikuussa poikamme teki pikkueteiseemme pintaremontin.

 Lattiaan laitettiin lattialämmitys ja laatat ja seinät maalattiin.

Entinen kattoon kiinnitetty lamppu oli monella tapaa entinen

ja se meni nyt vaihtoon.

Olen katsellut sen tilalle riippuvaa valaisinta,

mutta sopivaa ei ole löytynyt.

~~~~~~

Eilen otin esille vanhan valaisinkehikon

ja virkkasin siihen ohuesta juuttinarusta päällisen.

Kuvio syntyi virkatessa ja välillä purkaessakin,

mutta tekeminen sujui nopeasti.

Olen tosi tyytyväinen tähän diy varjostimeeni,

jonka läpi valo tulee pehmeästi ja kauniisti.

Tämä uusi riippuva valaisin tuntuu kotoisalta ja niin omalta.

Ja minusta on kiva, kun se sointuu tuohon juuttimattoon ja koreihinkin. 

 Lamppu oli hankala kuvattava,

mutta tässäpä se on sekä ilman valoa että valon kanssa.

Uusi johtokin oikenee siinä vähitellen varjostimen painosta.

Tänään olemme siivonneet lasten kanssa,

huomenna ja sunnuntaina tehdään mitä mieleen juolahtaa.

Se on kiva se! 

Leppoisaa viikonloppua Sinulle!

Toivottavasti sinä ja läheisesi olette pysyneet terveinä. 💗

Vaniljakiisseliä ja pakastemarjoja

Vietimme äsken arjen juhlahetken.

Tytär oli nimittäin tullut yhtäkkiä, yllättäen

pistäytymään täällä kotona.

Pitkästä aikaa. 

Jotenkin se tuntui oikeasti siltä, että ei olla nähty aikoihin.

Pari kuukautta tuntuu puolelta vuodelta tämän karanteenin mittakaavassa.

Vaniljakiisseli ja pakastemarjat olivat toivomus iltahetkeen.

Vaniljakiisselin keittäminen peruskattilalla on minusta melkoinen taitolaji,

sillä maito meinaa tarttua kattilan pohjaan.

Totesin, että seuraavaan valkokiisselikertaan mennessä 

pitää olla hankittuna hommaan asianmukainen kattila.

Mutta onnistuin tänään! :)

Netissä on hyviä ohjeita,

mutta minä olen tottunut keittelemään vaniljakiisselin ilman kananmunaa näillä suhteilla

litra maitoa

desi perunajauhoja

vaniljasokeria ja hienosokeria maun mukaan.

Vispaan veteen liuotetut perunajauhot sekä sokerit kylmään maitoon

ja hämmennän tasapohjaisella kauhalla/lastalla  seosta kiehahtamiseen asti.

"Hyvvää oli", tuumasi poika.

"Kylläpä maistuikin hyvälle", totesi tyttö.

Pikkuisen jäähdytetty vaniljakiisseli ja kylmät marjat ovat oiva makuyhdistelmä.

Tätä perinteistä kiisseliä voisinkin keitellä useammin pakastemarjojen kaveriksi

tai kerrostaa marjakiisselin kanssa jälkiruoka-astioihin,

kun pakkasessa on vielä marjoja makusteltavaksi asti.

Siis sitten kun on se paksupohjainen maitoruoille sopiva kattila ostettuna.

Minkälainenhan olisi hyvä?

Olipa se ihana piipahdus.

Pieni hetki yhdessä

-onnen tuokio.

Pianon sulosoinnut jäivät ilmaan väräjämään

ja laulujen sanat soivat mielessäni.

Ikävä helpotti, 

muttei se loppunut.

💗

Lankalauantain mökkipäivä

Lankalauantaina aurinko paistoi siniseltä taivaalta.
Mökilla nautimme kevään ihanaa esimakua
ja teimme muutamia kevätbongailuja.

Mökin piha oli kuivanut jo talon edustalta sen verran, 

että sain haravoitua ns.porraspielen

ja keräilin myös perennojen varsia kukkapenkeistä pois.

Pihassa puuhastelu ja käyskentely tuntuivat niin hyvältä ja ihmeellisen ihanalta.

Tuntui, että loputkin talven hyiset kahleet katkeilivat.

Kukkapenkissä näkyi jo vuohenjuuren pieniä lehdenalkuja ja 

muutamiin ruukkuihin unohtuneet perennatkin näyttivät 

selvinneen erikoisesta, vähälumisesta talvesta.

Nostin puutarhapöydän ja pihakeinun jo pihalle 

ja avustin poikaani linnunpöntön ripustamisessa koivukujan koivuun.

Sellaisia pieniä kevätpuuhia

ja keväisiä askareita,

joista tulee hyvä mieli.

Kevät on minulle aina erityisen ihanan aikaa.

Se on uuden alku,

se on toivoa täynnä.

~~~~

Pikkuperheellä savusaunoimme, paljuilimme,

teimme hamppareita ja lättyjä 

ja teimme olomme yhdessä monella tapaa mukavaksi.

Ilta-aurinko peilaili säteitään paljun vedessä ja seipäät heittivät veteen varjokuviaan.

Pieniä kauniita asioita, jotka näkyivät hetken ja olivat kohta jo poissa.

Joutsenpari yllätti meidät lentämällä matalalla paljun yläpuolella. 

Siipien suihkinasta tullut ääni säikähdytti meidät,

mutta joutsenet hoksattuamme,

 täytyi vain ihastella niiden uljasta lentoa

ja päämääräistä lentoa.

Kesä kesän jälkeen ne palaavat luottavaisesti tutuille sijoilleen.

Ne eivät huomisesta huoli eikä seuraavien kesien matkoja murehdi.

~~~~

Pojat nostivat puojista punttipenkin ulos ja siellä penkin sisässä oli ollut perhonen talvilevollaan.

Pienimmäinen nosti perhosen minun betonikukka-astiaan ja

haki minut katsomaan sitä ja ottamaan kuvia.

Siinä se aikansa oli siivet supussa,
kylmässä, kylmästä kangistuneena. 

Vähitellen se avasi siipensä;

kohmeisena, mutta luottavaisena.

Hetken se näki kevään aurinkoisen päivän

sekä sen kauneutta ihmettelevät ihmiset.

Ehkäpä sen elämä oli hidastettu siipien avaus  ja hetki keväisessä päivässä.
Kylmä yösaattoi olla sen surma.

Tämä on ollut monella tapaa niin erilainen pääsiäinen.

Ei ole ollut kyläkutsuja eikä ole käynyt vieraita.

Olemme viettäneet oikeaa hiljaiseloa,

johon meidänkokoisessa perheessä emme ole tottuneet.

Luulen, että yhtenäkään pääsiäisenä,

 en /emme ole kuunnelleet niin paljon pääsiäismusiikkia ja pääsiäiseen liittyvää ohjelmaa

kuin tänä vuonna.

Tämä on ollut hyvä näin; siihen saamme luottaa.

Me emme aina tiedä mitä teitä meitä kuljetetaan,

mutta teemme sen mitä meiltä odotetaan nyt

eli kotoillaan ja viipyillään.

Jostakin luin, että Presidentti oli sanonut jotensakin näin:

sitten kun tämä loppuu me olemme kuin kesäniityllä kirmaavat varsat.

Ihanan toiveikas mielikuva,

jonka toteutumista innolla odotamme.

💛

Ensimmäinen pääsiäispäivä on illassa.
Kynttilän liekki luo valoa ja sitä myöten myös varjoja.
Niistä nämäkin päivät on tehty.

Pääsiäistä kohden

Istun vielä tässä aamukahvipöydässä.

Olen lueskellut aamun lehdet kiireettömästi.

Uutisissa on paljon Korona-asiaa

tästä olevasta tilanteesta ja ennusteita tulevasta.

Epidemiaan liittyvien huolien ja uhkakuvien rinnalla

lehdessä on paljon yksittäisten ihmisten jakamia valoisia ajatuksia tästä hetkestä,

tämän erilaisen ajan mahdollisuuksista ja

sen tuomista näköaloista.

Näinä viikkoina on kiire lakannut;
on ollut aikaa itselle ja toisille sekä tekemättömille töille.

Kevät ei onneksi Koronaa tiedä, eikä murehdi,

vaan tulee tuttuun tapaansa.
Se, jos mikä tuntuu voimauttavalta tässä tilanteessa.

Se, että olemme keväässä emmekä syksyssä.

Kevät on uuden alku.

Kevät tuo valoa ja iloa.

Nyt, jos koskaan meillä on aikaa pysähtyä kevään ihmeiden äärelle

ja kulkea luonnossa nauttimassa lintujen laulusta ja maan tuoksusta.

Olen tehnyt pari päivää etätöitä

ja kohta lähden "oikeasti" töihin.

Se tuntuu hyvälle.

On ihana nähdä työkavereita,

sillä heitä ja arjen tuttuja rutiineita tässä on tullut jo ikävä.

On ihana, että on paikka minne mennä,

mitä tehdä,

vaikkakin työn tekemisen luonne on vähän muuttunut
 ja tilanne tuo uusia, eilaisia tehtäviäkin minulle.

~~~~

Illalla minä leivon.

Jotain keltaista, jotain rahkaista,

Tuttua turvallista, perinteistä,

josta tulee pääsiäisen tuntu.

Se olisi olla joku näistä 

https://tauvonpaikka.blogspot.com/2019/04/bostonpulla-sitruunarahkataytteella.html

https://tauvonpaikka.blogspot.com/2019/04/peltillinen-persikka-rahkapiirakkaa.html
https://tauvonpaikka.blogspot.com/2018/03/persikkainen-rahkapiirakka.html
http://www.kermaruusu.com/2013/07/suosituin-porkkanapiirakka.html ,
johon varasinkin eilen appelsiinituorejuuston.

Pääsiäinen on kevään juhla.

Yhdessäolon aikaa.

Tai olisi.

Ehkäpä kutsunkin lapset pääsiäiskahville jonkun somekanavan kautta.

Että saisimme  olla hetken yhdessä,

"henkisesti lähellä toisiamme".

Pikaiset kellokeskiviikkoaamun ajatukseni ja vielä pikaisemmin napatut kuvaterveiseni Sinulle.
Pidetään lippu kaikesta huolimatta korkealla!

Kaisu

Palmusunnuntain ilonpilkahduksia

Keväistä pääsiäisen juhlaa kohti mennään

 sanan varsinaisessa merkityksessä;

 hiljaisen viikon tunnelmissa.

Kiireet ovat loppuneet,

kukaan ei käy  ja kalenteri on tyhjentynyt menoista. 

Palmusunnuntaiaamu avautui tänään kauniina;

aurinko paistoi kirkkaasti ja ohut lumipeite kimalteli täynnä pieniä lumitimantteja.

Olohuoneen sohvan keltainen tyynykin näytti muuttuneen valoa hohtavaksi pehmeäksi auringoksi.

Tämä sunnuntai on meilläpäin virpomapäivä,

mutta tänään naapuriston pieniä virpojija ei ole ollut odotettavissa ovelle.

Lapsenlapset lupasivat kuitenkin tulla etävirpomaan pihallemme.

Ommella surautin illalla ex empore heille tuollaiset pienet pussit,

joihin laitoin pikkuisen "normipalkkaa" enemmän suklaisia herkkuja.

Piilotin nuo kuusi pääsiäisyllätyspussia pihaan,

josta ikiomat virpojamme kävivät ne päivällä etsimässä.

Lapset olivat ihan mielissään.

Ilo se on pienikin ilo ja yhteinen hauskan pito! <3

Ohransiemenet ovat itäneet ja mustasta mullasta on noussut vehreän vihreää orasta.

Siemenen itämistä, juuren kasvua ja varren venymistä on mielenkiintoista seurata lasiastian läpi.

Kevään vihreä verso tuo aina viestiä uudesta kasvusta ja elämän ihmeestä.

Kohta ulkonakin kylmästä roudan maan sylistä nousee uskollisesti 

sipulikasvien terävät vihreät piipot ja kukkien sirkkalehdet. 

Luonto puhuttelee voimakkaasti valon ja kasvun sekä uuden elämän iloa tuovalla elementillä.

Kasvikaan ei ole kuollut, vaan se lepää maan suojassa ja herää taas uuteen kesään,

aurinkoon ja lempeään tuuleen.

Virvon varvon,

tuoreeks, terveeks,

tulevaks päiväks, 

viikoks, kuukaudeks,

seuraavaks vuodeks! 

Toivottelen Sinulle lapsenmielistä pääsiäisen iloa

ja tämän erilaisen pääsiäisen ajan herkistäviä, mieleenpainuvia hetkiä! 💛

Diy jättipeitto fleecepeitoista

Sweet dreams! 

Suloisia unelmia!

Jokaisella niitä on,

pienempiä ja isompia.

Jättipeitto on yksi sellainen haave ja unelma,

josta tyttäreni on useampaan kertaa puhunut.

Katselin jo joulun alla minkälainen juttu ko.peitto on

ja totesin, että se on aika kallis langasta tehtynä

ja toisaalta silloin oli niin monta keskeneräistä hommaa tekeillä.

Kuukausi sitten kävin hakemassa Jyskistä kaikki hyllystä löytyneet valkoiset parin euron fleecepeitot

ja "aloin kehräämään" niistä lankaa peittokokeiluani varten.

Leikkasin kaksi peittoa päällekkäin kuvassa näkyvällä tavalla

ja kerin ne kudetta venyttäen napakalle kerälle.

Laitoin peittoon 40 aloitussilmukkaa.

Ensin kokeilin neuloa pyörökepeillä,

mutta se oli minun harteilleni liian raskasta.

Sitten kävin ostamassa sähköjohtojen  25 mm suojaputkea,

tuollaiset 80 senttiset  "puikot"

ja ne pelittivät yllättävän hyvin. :)

Eilen illalla päättelin peiton.

Käytin peittoon 10 peittoa eli hinnaksi tuli 20 euroa.

Peitosta tuli 130 x 170 senttinen ja siinä näkyy käsityön jälki.

Yritän olla huomaamatta epätasaista jälkeä,

sillä etenkin nurjalta tehdyt silmukat ovat selvästi tiukempia

ja joissakin kohti  kuteen reuna nousee ylöspäin.

Niitä tosin pystyy siistimään vielä jälkeenpäin.

Kuteeseen olen neulonut paljon lämpimiä ajatuksia,

joiden toivon peittävän alleen muutamat kauneusvirheet.

Tämä on yllätys!

Olen piilotellut kudintani ja fleecepeittokassia kuukauden ajan kaappien kätköissä.

Monta kertaa olisi tehnyt mieli jo kertoa ja paljastaa,

että minä olen tekemässä sinulle sitä haaveilemaasi jättipeittoa.

Siinä se nyt on juuri "puikoilta tipahtaneena" .

Vaikka ei se hassummalta näyttäisi tuossa meidän sängyn päälläkään.

Sen alle olisi ihana kömpiä lämpöön 

ja tuntea peiton paino keholla.

Ideoita peittoon hain täältä ja täältä

~~~~~~

Perjantai-iltapäivän hetki.

Ysiluokkalainen leipoi juuri mehevän porkkanapiirakan Kermaruusun ohjeella ja
se maistuu niin hyvälle tässä hetkessä.

Viikonlopun virkistäviä hetkiä ja hyvää mieltä Sinulle!
Toivottavasti olet säilynyt terveenä ja muutenkin voinut hyvin.

💗:llä Kaisu