1. toukokuuta 2024

Kevättären viesti



Ens kevättären viestin toi 
tänne tyttö pienoinen,
tuo sinisilmä sievin 
ja sisko vuokkojen.
Toi sylin kukkakukkuran 
ja päivän riemun rikkahan.
Ja hangetkin jo häviää 
kuin koittais kevätsää.

Tämä vanha kevätlaulu sopii ihanasti kuvaamaan  viime päivien tunnelmaa. 
Lomamme toiseksi viimeisenä yönä ihana elämän uutinen saavutti meidät;
odotettu ja kaivattu pienokainen on syntynyt. 

Onneksi on kuvaviestit ja videopuhelut,
että pääsimme heti tutustumaan pieneen
ja jakamaan ilon nuoren perheen kanssa.






Tänään kukan siemeniä kylväessäni muistui mieleeni 
Elli Hentilän runon sanat:

Minussa kohisee kevät,
aukenevat silmut 
soittavat luomisen laulua.
Minuun piirretty pienten varpaiden kuvat 
kuin multaan,
auringon valaisemaan. 

~~~~~~

Otin jo esille Nalle-langasta neulomani villapeiton.
Toivottavasti piakkoin pääsemme katsomaan tätä pientä,
joskaan se ei ihan iltaseltaan onnistu.




Kolme sydäntä:
pienokainen, äiti ja isä
tai 
me kolme naista sukupolvien sydänten ketjussa.

❤❤❤

Minusta tuntuu, että "kynä tökkii tänään".
Yksi kirjoitus katosi jo bittiavaruuteen ja muutenkin sanat ovat hukassa.
Ehkä nyt ei olekaan sanoja kuvaamaan sitä mitä tunnen  mummuna. 

Olen sanaton tästä kaikesta.
Hänestä, joka on lahja. 
Hänestä, joka tuli ja täytti tyhjän sylin.















9 kommenttia:

  1. Onnea tuhannesti uudelle mummulle. Ihanat pienet varpaat ja suloinen vauva. Suloinen myös tuo sinun neulomasi villapeitto. Hyvä tuon alla on ottaa kesällä päiväunet ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SInulle toivotuksista ja sanoistasi! <3 Olen neulonut noita villapeittoja viimeisille vastasyntyneille ja ovat tulleet kyllä aktiiviseen käyttöön.

      Poista
  2. Onnittelut sinulle uudesta pienokaisesta,suvun jäsenestä
    -Irmama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän liittyi sukupolvien sydänten ketjuun. Suloinen vauva. <3

      Poista
  3. Onnea mummulle! Ja pikkuisen perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista. Onnea pieni ja me kaikki tarvitsemme yhteiselle matkallemme. <3

      Poista
  4. Vauvat, aina yhtä suloisia ja ihmeteltäviä! <3

    VastaaPoista
  5. Ihana uutinen saada sukuun uusi pikkuinen. Onnea paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. <3 Lapsissa on tulevaisuus ja elämä jatkuu heidän kauttaan!

      Poista