Kohtauspaikkana saari

Arjen iloa! 

Eilen oli taas huikaisevan kaunis helmikuinen talvipäivä.

Aurinko toi päivään kevättalven valoa ja silmiä häikäisevaa kirkkautta.

On ollut pitkään tuulettomia päiviä ja puissa on paksu lumikuorrutus.

On niin lumisen puhdasta kaikkialla.

Kun kuulimme nuoren perheen suuntaavan lähisaareen toiselta rannalta,

päätimme mekin papan kanssa kävellä Konikarin laavulle.

Makkarat ja kahvit maistuvat aina ulkona ja hyvässä seurassa. 

Tärkeintä oli nähdä pitkästä aikaa livenä

ja jollakin tapaa huolettomasti luonnon helmassa.

Jäällä oli tosi paljon ulkoilijoita.

Aavoille selkosille katsoessa näkyi joka puolilla pieniä mustia pisteitä,

kuin muurahaiset olisivat olleet liikkeellä. 

Ja nämä sinivalkoiset maisemat.

Niihin en väsy koskaan.

Niistä jää aina muistijälki  mieleen, mutta mukava niitä on tallentaa kuvamuistoiksikin.

Pappa intoutui näyttämään lapsenlapsille,

minkälaiset halvat huvit hänellä oli lapsena.

Ja olihan lapsilla hauskaa,

kun pappa tönäisi lumipuuta ja lumet karisivat papan päälle.

Sen jälkeen olisikin sitä lumisadetta hetken aikaa pienten toimesta. 

Yhdenlaista perinteen siirtoa tämäkin.

Niin pieneltä tuntuva asia. 

Talvinen ilo.

Muisto.

Elämys.

Tilanne merellä muuttuu tuokiossa.

Saareen kävellessämme oli tosi kirkasta ja selkeää,

mutta hetken päästä saaren kupeet  ja  rantaviivan peitti ohut sumuverho.

Se teki maisemasta utuisen kauniin, 

mutta sakeutuessaan se tekee kulkemisen myös haastavaksi. 

Tällä kertaa sumu kuitenkin hälveni yhtä pian kuin laskeutuikin.

Tänäänkin ajattelimme mennä retkelle saareen,

jossa on hyvät puitteet tapaamiseen.

Nyt näyttää vielä siltä, että aurinko saattaa tänään olla piilosilla harmaiden pilvien takana.

Tärkeinä on kuitenkin hyödyntää ulkoilumahdollisuus jäällä,

nauttia talvesta ja olla yhdessä.

Ihanan leppoista sunnuntaita Sinulle

ja talven iloa!