Joulukuun alussa keskipäivän aurinko paistoi matalalta ohikiitävän hetken
ja juuri siksi sen valo vaikutti voimakkaasti mieleeni.
Silloin isenäisyyspäivän aattona olin innoissani juuri sataneesta lumipeitteestä,
lumitimanttien kimalluksesta
ja auringon kultaamista tienoista.
Nautin täysin siemauksin tuosta kauniista hetkestä,
joka oli kuin tähdenlento pimeässä.
Näistä kuvista on ollut joulukuisten, harmaiden päivien iloa.
Maa on taas lumeton
ja "silmä sammunut auringon,
pääsky pitkän on matkan päässä,
ja metsä autio lauluton..."
Jaan nämä Sinullekin tämän päivän iloksi.
Ja toivon näkymäksi,
että kohtapuolin auringon silmä taas syttyy ja päivän sydän alkaa pitenemään.
Sitä ennen "kynttilät tuo tuikettaan
pirttiin pimeään".
Se on suloista juuri nyt;
"kun joulu on, kun joulu on".
~~~~~~
Jokaisessa päivässä omat ilonsa. <3
Arkea kai eniten
mahtuu elämäämme,
saa siitä silti juhlavan,
jos pienet ilot näämme.
Oi, mikä tunnelmapläjäys ja vielä hento sokerikuorrutuskin, huokaus. Tuo tonttumokki ♥
VastaaPoistaKaisa <3
PoistaTämä oli ihana päivä. Minä nautin silloin suunnattomasti tuosta kaikesta kauniista. Näpit kohmeessa kuvailin ja totesin, että laidasta saa tallennettua sitä mitä kokee.
Mutta mukava oli lukea, että sinäkin sait osasi tästä talvitunnelmasta. <3
-Kaisu-
Hienoja kuvia :)
VastaaPoista<3
PoistaOlipa ihana katsoa nämä kuvat tänä aamuna, kun maa on musta ja kelikin niin synkeän kolea. Nämä kuvat ja tekstit antavat toivoa. :)
VastaaPoista