Syksyn syviä värejä ja tunteita

Syyslomien aikaa.

Elohopea on painunut nollan alapuolelle ja 

puhe kääntynyt mustaan jäähän sekä ensilumeen.

Tämän syksyn upea ruska on siirtymässä pikkuhiljaa muistoihin

sitkeimpien puiden lehtien leijuessa vähitellen hyiseen maahan.

Lehdetkö poissa?

Ei, vaan matkalla tänne.

Vielä et huomaa 

sellaista mikä jo on,

huomista varten luotu.

-A-M Kaskinen-

Viime päivinä olen kokenut syksyn kauniiden, syvien värien rinnalla

syviä tunteita lähellä olevien ihmisten kivuista,

sairauksista ja puhuttelevista elämänkohdista.

Ihmiselämässä syksy tulee joskus niin äkkiä.

arvaamatta,

ilman ennakoivia merkkejä.

Tai sitten elämän lehti irtoaa hitaasti, uuvuttavasti.

pikkuisen kerrallaan.

Niin, että siihen saa aikaa valmistautua.

Tai elämää hallitsee sairaus, kipu,

käsittämätön, uuvuttava seuralainen.

Kun olen ollut jakamassa kivun tutun rinnalla

fyysistä ja henkistä tuskaa,

vastausta vailla olevia "miksi" -kysymyksiä,

olen tuntenut itsensä pieneksi, 

keinottomaksi.

Nämä hetket ovat olleet puhuttelevia ja pysäyttäviä.

Niiden äärellä on kristallisoitunut jälleen kerran se,

miten tärkeää on kiitollisuus tästä hetkestä tässä.

terveydestä,

läheisistä.

Ja, että sen sanoo ääneen

tai jopa kirjoittaa näkyväksi ajatukseksi,

lämpimäksi läikähdykseksi arkiseen päivään.

Syksyn harmaus ja syksyn kulta kulkevat  rintarinnan,

toisiinsa sulautuen.

Luonnossa.

mielessä,

elämässä,

 kaikkialla.

Niitä ei voi toisistaan erottaa.

Elämän ilo ja kipu ovat kudotut toistensa lomiin

ja ne on luotu värittämään elämää.

Mitäpä siitä,

jos ensilumi 

sataa puutarhan ylle.

Unelmat eivät kuihdu.

Kylvetty ei katoa.

kirjoittaa AM Kaskinen runossaan.

Kylvetty ei katoa.

Eikä kaunis,

eikä kivuton hetki.

Ne jäävät kannattelemaan elämää tuleviin päiviin.

Ne jäävät muistoiksi sydämeen.