29. toukokuuta 2026

Jo joutui armas aika

En aio ottaa tässä kantaa viime päivien puheenaiheeseen, Suvivirteen,
joka mielestäni kyllä kuuluu eittämättä kevääseen. 




Sen sijaan laitan teille terkut mökiltä, 
jonne kesä on joutunut sitten viime käynnin. 
Tuomi kukkii ja linnut laulaa,
on lämmintä ja vihreys on vallannut pihapiirin. 




Tulimme tänne "viettämään luppoaikaa"; 
juhlistamaan sitä,
että miehelläni oli tänään viimeinen työpäivä 
ja pitkä työrupeama oli sitten siinä.

Jo joutui armas aika. 
Alkaa erilainen elämän jakso hänellä 
ja minulla siinä rinnalla. 
Mille sitä aletaan 
ja mitä tehtäisiin?


~~~~


Mökillä on kyllä monenlaista kapistelua ja kohentamista 
sekä aina löytyy myös puusavottaa. 
Tehdään sitä mikä milloinkin huvittaa ja innostaa
tai ollaan tekemättä.
Nautitaan tästä hetkestä! 




Tänään kylvin pikkuisen maissia kesäpäivien kestäväksi vihreydeksi 
ja salaattia mökkipäivien varalle. 
Humalat olivat intoutuneet kasvamaan omille teilleen 
ja niitä piti ohjailla oikeille uomilleen. 






Tämä onkin ensimmäinen yömökkeily tälle kaudelle. 
Tästä lähtee kesä,
jossa meillä on enemmän vapaata kuin koskaan. 

Tämä tuntuu ilolle, vapaudelle 
ja oikeastaan myös sille, 
että onko tämä tottakaan. 






Jokaisessa päivässä asuu 
elämän suuri onni. 

Jokaisessa päivässä on aina jotakin hyvää,  
joissakin päivissä tuplasti onnea ja iloa. 
Näihin vanhan tyynyliinan ajatuksiin on 
levollista ja turvaisaa päättää tämäkin päivä.


💛





Huomenna monessa kodissa juhlitaan koulun loppumista
ja ammattiin valmistumista. 
Onnea ja iloa! 




8 kommenttia:

  1. Paljon onnea vapaalle!
    Olinkin jo ihan unohtanut tuon pop cornien kasvattamisen 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sartsa! <3
      Ajattelinkin vähän niin kuin hoksautuksen ja muistuttelun hengessä tuon kuvan ja maininnan laittaa, kun itsekin olen jonakin kesänä vallan unohtanut, vaikka ajatus on ollut kylvää näitä.

      Poista
  2. Paljon onnea teille molemmille uuden elämänvaiheen kynnyksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin toivotuksista.
      Elämällä on aina jotakin uutta ja ihanaa tarjottavana.

      Poista
  3. Ihanaa. Uusi upea vaihe elämässä. Nauttikaa kesästä.

    VastaaPoista
  4. Näin se elämä kulkee ja on meidän ikäpolven aika vaihtaa vapaalle ja antaa nuoremmille tilaa temmeltää työelämässä. Sinulla taitaa vielä olla työvuosia jäljellä, jos oikein muistan. Ihanaa mökkikesää ja uuden elämänvaiheen alkamista teille molemmille. Ja kuten omasta kokemuksesta nyt tiedän, niin teilläkään ei varmasti tule montaa "tylsää" hetkeä, kun perhe vielä pyörii ympärillä eri kokoonpanoissa.
    -Paula

    VastaaPoista
  5. Kiitos mökkiterveisistä!
    Onnea ja iloa uuteen elämänvaiheeseen! :)

    VastaaPoista