6. lokakuuta 2025

Liekkisukat

Kolean syyspäivän lämmikkeeksi 
kesän käsitöitä, 
liekkisukkia seiskaveiskasta. 






Ennen juhannusta puhelimeeni kilahti viesti,
 jossa poikani toivoi liekkisukkia. 

Se oli kyllä mielenkiintoinen ja sormia syyhyttävä haaste
ja terien osalta sopiva kesälomamatkojen käsityö, 
että aloin pikimmiten katselemaan ja kyselemään mahdollisia ohjeita. 

En löytänyt suorilta itseäni innostavaa ja sytyttävää mallia, 
joten lähdin kehittelemään 
värikynien kanssa omaa mallia ruutupaperille. 

Mallin kehittelyn ja kuvion "elämisen" myötä minulla oli lopulta kolmet parit liekkisukkia.  
Kaksi sukkaparia on ollut käytössä jo muutaman viikon 
ja viikonloppuna luovutin nuo kolmannet, 
postauksen alussa näkyvät sukat toiselle pojalleni.  
Nyt on sopiva hetki laittaa nämä tekeleet tänne käsityömuistojeni joukkoon.  




Yritys hyvä kymmenen! 
Ensimmäisistä sukista tuli kyllä  mielestäni auttamatta revontulisukat, 
kun yritin viedä langanjuoksuja mahdollisimman maltillisesti sukan varressa, 
mutta ne menivät läpi laaduntarkkailussa varmaan värimaailman perusteella. 

Toisten sukkien liekit olivat jo elävämmät
ja kolmansiin tein vielä jotain petrausta edellisiin verrattuna. 
Pikkuhiljaa oivalsin kuvion kaavailun saloja. 
Sukan varsien kuviokerta oli puolet varresta eli 28 silmukkaa. 




Aina ei mene niin kuin haluaisi ja joku voi kiikastaa. 
 Viimeisimmän sukkaparin 
toisessa varressa oli kuulema vähän kireyttä.

Poika sanoi huumorin pilke silmäkulmassa, 
ettei uskalla niitä viedä töihin;
nolo jos hälytyksen tullessa jää lähtö sukan varren tiukkuudesta kiinni.

Käskin kostuttaa sukan varren ja laittaa sitten jalkaan:
josko se siitä antautuisi tai käyttäköön niitä sitten kotisukkina.
Kotona on kuitenkin enemmän aikaa kiskoa sukkaa jalkaan! ;)




Siellä on yhdet liekkisukat lähtövalmiudessa! 

Ja minä olen liekeissä siitä, 
että sain kuin sainkin vastattua tuohon sukkahaasteeseen. 
Tovi, jos toinenkin meni kyllä mietiskellessä,
 että kuvio alkoi miellyttämään silmää. 

Joka tapauksessa kaikki kolmet parit tulivat käyttöön; 
ne lämmittävät pelastajieni jalkoja joko töissä tai kotosalla.




Kirjoittelen tätä postausta takkatulen lämmössä 
ja katselen välillä takassa olevaa elävää tulta,
tuota sananlaskun hyvää renkiä ja huonoa isäntää.
 
Liekin muoto on kyllä monenmoinen, 
elävä ja liikkuvainen. 
Ei ole yhtä oikeaa mallia kuvaamaan sitäkään! 
Liekin malli on lopulta katsojan silmissä. 

🔥🔥🔥











 

16 kommenttia:

  1. Wau mitkä sukat!! Kovasti näkyy kehitys sukkien kuviossa 🔥 -J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos J! <3
      Harjoitus tekee ihmeitä ja tekemällä oppii sekä oivaltaa.
      Siksi liekeissä!

      Poista
  2. Kyllä teit komeat Liekkisukat! Vau!🔥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Liekeissä on väriä ja voimaa. Ne puhuttelevat!

      Poista
  3. Hienoja sukkia ja vielä "oikeaan" aiheeseen. On niin kiva tehdä jotain, mitä joku toivoo. Suunnittelu on jo osa homman iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sartsa, juurikin tämä prosessi oli parasta; toive, suunnittelu, kokeileminen, löytäminen ja itseä tyydyttävä lopputulos. Niistä kaikista nautin. <3

      Poista
  4. Todella hienot! Kivasti näytät mallin kehittymisen. Olet taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria <3
      Toivottavasti tämä postaus rohkaisee tarttumaan haasteisiin ja kokeilemaan. Näkemään, että harjoittelemalla ja kokeilemalla voi päästä hyvää lopputulemaan. Kiitos sanoistasi!

      Poista
  5. Siellä on oltu ihan liekeissä! Hyvä, harjoitus tekee mestarin. :)

    VastaaPoista
  6. Hienot sukat, oikein elävän näköiset liekit. Se on kivaa suunnitella kuviot itse, vaikka se vähän haastetta tuokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on nyt ainutkertaiset virheineen ja langankireyksineenkin, mutta ennen kaikkea paneutumisen johdosta.

      Poista
  7. Wau! mitkä sukat, kyllä on poika onnellinen on noin taitava äiti.
    Aivan ihana tuo teidän takka, just paras aika onkin nauttia takkatulen
    lämmöstä, kun ulkona tuulee ja sataa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin kommentista! Ihana lukea, että liekit ovat sytyttäneet myös lukijoitani.
      Takka on kyllä kodin sydän ja sen äärellä on ihana rauhoittua tulen ihanassa lämmössä. <3

      Poista
  8. Upea sukat ja onnistuneesti olet tehnyt liekit sukkiin.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liekkien loimua ja tulen väriä voi nähdä niin monin värein ja muodoin. Minulle ne näyttäytyivät näin selkeinä puna-kelta-oransseina.

      Mukavaa alkavaa viikkoa! <3

      Poista