Tänä aikana on tarjolla niin paljon ja monenkokoisia vaatteita,
että välillä täytyi oikein ihmetellä, miten niille kaikille löytyy käyttäjiä.
Mutta nyt olen saanut ihmetellä erästä pienen pientä ja sitä,
että lähes kaikki tarjolla olevat vaatteet ovat hänelle liian isoja.
Hänen pään ympäryksensä on n. 26 cm ja vaatteiden koko 34 cm.
Keskosten vaatteet ovat hänelle reiluja,
Halusin muistaa tätä pientä mikrokeskosta ja hänen vanhempiaan.
Neuloin pipon kaksinkertaisesta Baby Merinosta.
Loin 3,5 vahvuisille sukkapuikoille 4x15 silmukkaa
ja 2 o 2 n neuletta alkuun 8 kierrosta,
sileää 14 ja sen jälkeen tein sädekavennukset joka toisella kierroksella.
Korvien 9 silmukkaa poimin sädekavennuksen reunoilta
ja neuloin 1 o ja 1 n neuleella korvat.
Viimeisellä kierroksella päätellessäni kavensin silmukat alussa ja lopussa.
Tytär vei pipon vauvan perheelle.
Pipo oli ollut juurikin sopiva
ja päässyt heti miten käyttöön.
"Lennätä, lennätä, lempeä lintu,
iloisten viestien lasti,
lämpöisten mietteiden sylikuorma
vauvan varpaisiin asti."
-NuppusPakkaus-
Niin pieni neulomus,
muuta sitäkin lämpimämpi ajatus.
🤎
Tätä mallia voisin hyödyntää joulun lähestyessä
ja tehdä pienille nukkeäideille ja -isille lahjaksi.





Kuinka suloinen pipo❤️
VastaaPoistaTodentotta pieni ja lämmin ajatus.
Joskus vähemmän on enemmän ja pieni suurta! <3
PoistaAina kun jossain näkee pienokaisia, joilla on pipossa korvat, se saa hymyn huulille. :)
VastaaPoistaSöpö pipo.
Sama täällä. Ne on niin veikeitä päähineitä.
PoistaEnsin kokeilin muuten neuloa pupun korvia, mutta en ollut niihin tyytyväinen.
Voi miten ihana pieni pipo ja lämmin ajatus. <3 Toivotaan pienelle kaikkea hyvää elämän alkuun ja paljon voimia koko perheelle. Niin pieni, mutta niin suuri kuitenkin <3.
VastaaPoistaKyllä olen ihmetellyt paljon tätäkin pientä ja sitä, miten näitä pieniä "taimia" hoivataan. Sitä ymmärrystä ja taitoa, mitä tehohoidon henkilökunnalla on. Ja sydämellisyyttä! <3
PoistaIhana pipo, enkä ihmettele että heti otettiin käyttöön. Nuo korvat kruunavat suloisuuden<3
VastaaPoistaKaikkia tehon pipot olivat olleet kuulema niin isoja, että niitä oli pidetty taiteltuna vauvan pään päällä. Pipo tuli tarpeeseen!
PoistaVoi suloisuus! <3
VastaaPoistaJa suloinen oi pikkuruinen pipo päässään, pieni hymynkare huulillaan. <3
PoistaKerrassaan söpöä <3. Pääsin itsekin ihastelemaan vajaan parin viikon ikäistä ja noin kahden kuukauden ikäisiä lastenlapsiamme viime viikonloppuna.
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua :)
Kanneli <3 Mummujen juhlahetkiä nuo, kun saa nähdä jälkikasvuaan ja elämän ihmettä.
PoistaIhanan söpö pipo ja lapaset😍
VastaaPoista<3
Poista