Kirjoitan ilosta

Täällä on ollut jonkinlainen luova tauko;

tauon paikka ja mediahiljaisuus.

Äitienpäivä meni ohi moninaisine syvine tunteineen. 

Kukkatervehdykset muistuttavat vieläkin 

tuosta ihanasta sunnuntaipäivästä. 

Sydämeni tila

He kasvoivat sydämeni alla

sylissäni

rinnallani

He kasvoivat kotona

koulussa

opinnoissaan 

elämässä

He kasvoivat

ajatuksiini

elämääni

He lähtevät omaan elämäänsä.

Heitä ei aina näy, ei kuulu.

Mutta sydämeni ei ole tyhjentynyt.

He löytävät oman paikan, omat ystävät,

oman rakkaan.

He kasvattavat omia pieniä sydämellään. 

Jokaisella heillä on oma paikkansa,

eikä sydämeni ole liian täysi. 

-Päivi Rahkola- 

 

Toukokuiset päivät tuntuvat kiitäneen 

toinen toisensa jälkeen tavallisissa arkiaskareissa

ja kevään viileissä odotuksen päivissä. 

Kaikki tuntuu olleen niin tuttua ja tavallista,

 toisaalta niin saamattoman tuntuista, 

että ei ole ollut paljon ylös kirjattavaa. 

Paitsi se pitää mainita, 

että peruna ja salaatit on kylvetty pienen apulaisen kanssa 

ja mökkikausi on avattu äitienpäivän aattona. 

Mutta nyt taas kirjoitan.

Kirjoitan ilosta, 

 sunnuntai-iltayön suloisesta viestistä. 

Toukokuisen odotus on päättynyt.

Hän on saapunut pikkuperheen 

ja meidän kaikkien iloksi. 

~~~❤~~~

Ihastelin eilen pihalla ilta-auringon valoa,

joka siivilöityi oksien välistä 

korostaen kauniisti kevään kevyttä vihreyttä,

hiirenkorvaisia lehtiä.

 Valo siivitti iloa elämästä;

siitä täydellisestä hetkestä, 

jolloin elämä vaan yhtäkkiä puhkeaa kukkaan. 

Metsänreunasta löysin yönlevolle käyneiden metsätähtien joukosta 

yhden kukkasen, jolla oli terälehdet avoinna.

Kuin pieni tyttären tytär, 

edellisenä iltana kukkaan puhjennut 

ja niin soma päästä varpaisiin. 

Minulta kysyttiin, 

tunnenko riittämättämyyttä näiden useiden pienten rinnalla. 

Vastasin kysyjälle. 

Me elämme omaan elämäämme 

ja nuoret perheet lapsineen omaansa. 

Lastenlapsille on annettu vanhemmat 

ja me papan kanssa olemme heille bonuslisä,

kuin nonparellit jätksiannoksen päällä.

Lastenlapset ovat meille elämän tarjoama jälkiruoka,

josta saamme nauttia ja herkutella. 

Kuljemme lastemme ja heidän perheittensä rinnalla 

ja autamme tarvittaessa, jos pystymme 

ja toki toivomme, 

että kukaan omistamme ei millimetrimitalla tekemisiämme laske. 

❤

Jokaisella heillä on oma paikkansa,

eikä sydämeni ole liian täysi. 

 

Kevään kaunis herkkä hetki.

Tuomen kukka nukkuu vielä nupussaan.

 Odotus ei ole sittenkään päättynyt! 

~~~~~❤~~~~