"Jatkuvilla hyväilyillä on ihmeitä tekevä voima"

Kun meri aaltoili elokuisen aurinkopäivän tuulessa,

me keinuimme kahdelleen siellä valtavien aaltojen valkeissa syleissä.

Hypimme aaltojen yli ja heittäydyimme tuulen huminassa veden pärskeisiin,

aallon siveltäväksi

kuin huolettomien kesäpäivien lapset.

Aallot kuljettivat meitä voimallaan ja korkeudellaan eteen- ja taaksepäin.
Tunsimme ympärillämme niiden valtaisan voiman
ja oman pienuuden sekä voimattomuuden.

Katselin veden leikkiä,

rantaan vyöryviä maininkeja ja aaltojen talttumista rantahiekkaan.

Näin siinä voimaa,
mutta myös lempeyttä ja sulavuutta,

veden valtaisan massan soljumista lopulta keveästi ja lempeästi kivikkoon,

kiviin, kiveen.

Kauniisti, lempeästi ja aina uudelleen toistuen.

Hioen, kovaa pintaa silittäen.

Monilla tämän kesän uintireissuilla veden leikkiä katsellessani mieleeni on noussut
Tommy Tabermannin runo, jota olen työstänyt mielessäni.

Jokainen

joka on pidellyt

aaltojen silittämää

kiveä kädessään

tietää

että jatkuvilla hyväilyillä

on ihmeitä tekevä voima

Olen ajatellut meitä ihmisiä,
äitejä, isiä, lapsia,
puolisoita.
Kaikkia.

Me olemme meri,
mutta olemme myös kiviä.

Elämän puitteet muovaavat meitä,
mutta myös me hiomme toisiamme päivittäin,

viilaamme särmiä, kasvun kipua ja elon huomaa karheutta toisistamme

 sekä sanoin että teoin.

"Jatkuvilla hyväilyillä on ihmeitä tekevä voima."

Niin.

Sanan mukaisella hyväilyllä,
 fyysisellä koskettamisella,

halaamisella,

 lähellä olemisella kohtaamme läheltä,
ihan iholta, pintaa sivellen.

Me suomalaisetkin olemme oppineet halaamaan
-ja sitten tuli korona.

Mutta on myös henkinen koskettaminen,

joka menee syvälle sydämeen ja sisimpään.

Se on monesti vielä silittävämpää,

hoitavampaa,

koskettavampaa,

eheyttävämpää.

Hyväksyvä katse,

 samaan suuntaan katsominen,

kauniit, kannustavat sanat,

positiiviset näköalat,

sanat "että olet riittävän hyvä sellaisena kuin olet"

ja "että se riittää, kun teet parhaasi".

Kauniit, pyyteettömän teot,

mieleenpainuvat elämykset,

hyvät hetket

hoitavat ja hyväilevät,

hyväilevät sisältäpäin
ja ne kumpuavat iloana, hymynä ja varmuutena ulospäin.

Positiivisuus,
kauniin ja hyvän näkeminen,
niiden ääneen sanominen ja kuuleminen tekevät meille ihmisille samaa
kuin meren aallot kiville.
Ne silittävät suloisesti.
Syvältä.

~~

Elämä tuo meihin väistämättä meihin koloja ja kolhuja

ja välillä saatamme olla aivan rikki ja poikki.

Joku on kirjoittanut kauniisti, että vahvimmatkin meistä on koottu siruista.

Paras laasti ja tasoite lienee kuitenkin se,

että on joku, jonka kanssa voi jakaa asioita ja 

että löytää elämäänsä sellaisia asioita,

jotka antavat iloa,

tuovat hyvää mieltä ja hoitavat,
auttavat kasvamaan vahvempana ihmisenä.



Kirjoitin runon meren hiomaan kiveen.
Siinä se on kuin huoneentaulu
ja muistolause tuleviin päiviin.

Että muistaisin nuo kirjoittamani ajatukset
ja sen, että etsisin myös sen kiven,
johon meren hyväily ei yllä
ja kantaisin sen kivikkoon,
muiden joukkoon,
hyväksytyksi,
kuulluksi,
kohdatuksi.

Että muistaisin runon sanoman.
💞