Toukokuun lopun aatoksia

Vanhan keväisen lastenlaulun sanoin

"on kevään aika tullut on päivä toukokuun

ja tänään heräsin minä lintuin lauleluun."

Ja auringon paisteeseen 

sekä puiden hennosti vihertävien oksien värittämään maisemaan.

Sää on vihdoinkin lämminnyt

ja tuon tuostakin piipahdan pihaan katselemaan ja kuuntelemaan kevättä. 

Illat ovat kuluneet pihahommissa;

on ollut niin terapeuttista upottaa taas sormet muhevaan multaan

ja kaivaa sekä kääntää lapiolla maata,

tuntea maan tuoksu ja nähdä orastava vihreys kaikkialla.

Isojen kukkapaakkujen ylöskaivaminen ja niiden kanssa kyykkiminen

on oivaa ulkojumppaa,

jonka vaikutuksen huomaa viimeistään aamulla sängystä noustessaan.

Ajatukset ovat viipyilleet tänä viikonloppuna peruskoulunsa päättävien, 

ammattiin valmistuvien ja 

ylioppilaaksi kirjoittaneiden luona.

Huominen lauantai on heille jokaiselle erityinen päivä,

juhlan arvoinen päivä,

jota tänä keväänä juhlitaan monessa kodissa pienesti oman perheen kesken.

Perinteiset onnittelukäynnit jäävät huomenna käymättä, 

mutta toki monella muulla tavoinkin nuorta voi huomenna muistaa.

Tänään olisi ollut meidän hammashoitajankin virallinen kevätjuhla

ja hänen juhlapuheensa siellä.

Nyt oli  tyytyminen etäjuhlaan ja siihen, 

että yhteistä iloa opiskelukavereiden kanssa ei voinut jakaa.

Onneksi päätimme juhlia häntä "juhlan aikaan" silloin tammikuussa, 

kun hän sai koulunsa suoritettua ja ns. paperit ulos.

Muutama kuukausi valmistumisen ja työssäolon jälkeen 

on vaikea saavuttaa sitä juhlamieltä ja -tunnetta, 

mitä koulutyönsä päättäessään ja etappinsa saavuttaessaan tuntee.

Huomenna toiseksi nuorimmainen lapsemme päättää peruskoulun.

Sekin on juhlan paikka.

Monena keväänä olemme koulunpäättäjäispäivänä käyneet ulkona syömässä,

mutta huomenna sekään ei ole mahdollista.

Taidamme tilata pizzat  tänne kotiin 

ja syödään ne konkreettisesti ulkona.

Tärkeintä on pysähtyminen hänen elämänsä yhteen taitekohtaan.

Eräänä iltana sanoin nuorimmaiselle,

että tämä aika kuluu niin hurjaa vauhtia.

"Vasta oli uusi vuosi ja nyt jo koulunpäättäjäiset", tuumasin.

Hän vastasi, että "siitähän on jo tosi kauan".

Niin erilaiset ovat ajan tuntemiset eri ikäisenä.

Itse haluaisi vähän jarrutella ajan kulua,

mutta viikot tuntuvat aina olevan perjantaissa.

Tulee ajatus, 

että tämä ihana kesäaika soljuu niin pian ohitse.

Pessimistisesti maalaillen

"kohta on jo juhannus ja yöt alkavat pidentyä"!

~~~~

Pihakoivussa asustaan lintupariskunta.

Heidän touhuamistaan ja  arkisia lentoja seuratessa tulee väistämättä mieleen 

"lintu -laulu Oi, katsohan lintua oksalla puun".

Nuo huolettomuuden ja luottavaisuuden esikuvat puhuttelevat.

Ne elävät hetkessä.

Ja laulavat.

Iloitsevat.

Tämän kevään tilanteesta huolimatta

"Ilo on kirjoitettu tähän päivään.

Huilut puhkesivat riemuun

ja katso: varjot ovat poissa kuin uni,

puut valosta kirkkaat,

täynnä kukkia,

ja lounatuuli on tullut. 

Nyt laulaa maa,

nuori kesä, kukoistukseen valmis."

-Inkeri Karvonen-

💚

Kolmen suklaan tiikerikakku

Helatorstain myötä minulla on ollut pidetty viikonloppu.
Saimme myös iloksemme pitkästä aikaa vieraita.

Sitä myöten ja sen kunniaksi leivottiin "pikkuisen häävimpää kahvileipää"

ja  nautittiin porukalla sitä sekä niin kaunista, leppoista,

aurinkoista säätä.

Kesäkeliä suorastaan.

Perinteinen tikru on aina varma kahvikakkuvalinta,

mutta tämä suklailla terästetty tiikerinkakku oli muutamaa astetta

maukkaampi herkku.

Tyttäreni leipoi tämän kolmen suklaan tiikerinkakun, jonka ohjeen löydät täältä, klik

Oli muuten hyvää ja maistui pikkuvieraillekin!

Maljakossa on ollut mökiltä tuomani vanhan violetin sävyisen syreenin oksa.

Kevään ihmettä kerrakseen, kun hyötämisen myötä oksasta puhkesi valkeat kukkatertut.

Nämä maljakossa vihertäneet oksat ja kukinnot ovat olleet minulle 

tärkeä osa kevään odotusta ja kasvun ihmeen seuraamista.

Nyt kun ilmat lämpenivät tohdin ostaa orvokkien lisäksi jo pari vaaleanpunaista riippupetuniaakin.

Kesä on täällä!

🌸🌸🌸

Tuomen lehtien avautumista odotellessa

Eilen illalla, kun katselin mökillä vanhan pihatuomen lehtiumpuja,

uusien lehtien alkuja

ja kevään vihreitä terveisiä,

mieleeni nousi kerrallinen 

Positiivareiden Aamun ajatus:

Silmut ovat puun pantteja

tulevaisuudelle - ne ovat lupaus,

jonka puu on tehnyt itselleen siitä,

että tulee huominen, jälleen uusi vuosi.

💚

Tuo  mökkipihan tuomi on minulle vuodenaikapuu,

jota seuraan

ja joka antaa minulle paljon iloa kaikkina vuodenaikoina.

Malttamattomana olen seuraillut tuomen heräämistä kevääseen ja tulevaan kesään.

Tämä kevät on ollut myöhäinen,

kylmä ja runsasluminenkin.

Eipä siis ole ihme, jos lehdet antavat odotuttaa itseään.

Eilen tuomen lehden alut olivat jo vihreinä,

kohta parisenttisinä kasvuina työntymässä ilmaa päin.

Muutamien aurinkopäivien myötä 

tuomi vihertää ja kohta se taas kantaa valkoista huntuaan,

joka ihanasti kohtaa mökin vadelmanpunaisen seinän.

Tuskin maltan odottaa tuota kaunista näkymää! <3

Tuomenkukkien kaipuuseen olen hyötänyt taas oksia
ja saanut etukäteisiloa niiden kauneudesta.



Kaikki kaunis on vielä edessäpäin ja 

sitä jaksaa vielä hetken vartoa.

On niin lohdullista ja ihanaa tietää tänä erikoisena epidemia keväänä,
että kevät ei petä.
Se tulee
-ja tuo kesän tulessaan.



Liitän tähän säkeitä koskettavasta
italialaisen Irene Vellan epidemia-aikana kirjoittamasta runosta,
joka löytyy kokonaisuudessaan täältä. 

Kadut olivat tyhjät,  ihmiset eivät menneet enää ulos.


Mutta kevät ei tiennyt siitä mitään.

Ja kukat alkoivat avautua

aurinko alkoi loistaa

ja pääskyset palasivat.

Ja taivas värjäytyi ruusunpunaiseksi ja siniseksi.



Pimeä laskeutui yhä myöhemmin,

ja aamun valo tunkeutui aikaisin sisään suljetuista ikkunoista.



Mutta kevät ei tiennyt sitä.

Ja silmut jatkoivat tunkeutumistaan esiin.



Kaikki päivät tuntuivat samalta.

Mutta kevät ei tiennyt sitä

ja ruusut puhkesivat taas kukoistukseensa.



Oli vuosi, jona ymmärrettiin tervehdysten ja aitojen tunteiden merkitys.

Vuosi, jona maailma tuntui pysähtyvän

ja talous romahtavan.

Mutta kevät ei tiennyt sitä

ja kukat tekivät tilaa hedelmille.



Ja silloin saapui kesä.

Koska kevät ei tiennyt sitä

ja oli jatkanut olemistaan.

Huolimatta kaikesta.

Huolimatta taudista.

Huolimatta pelosta.

Huolimatta kuolemasta.

Koska kevät ei tiennyt sitä

ja opetti meille kaikille

elämän voiman.

Keväisten päivien ja pienten kauniiden asioiden iloa Sinulle!

Diy Farkkukuteesta virkattu matto

Sain kuin sainkin valmiiksi mökin eteiseen maton farkkukuteesta.

Aloitin tämän maton viime elokuun lopulla oikeastaan hetken mielijohteesta,

kun poikani teki farkuistaan shortsit.

Katselin siinä pitkiä, ehjiä lahkeita ja ajattelin, että siinä olisi hyvää matskua johonkin

ja samalla muistin kerrattain näkemäni virkatun ison pyöreän maton.

Siitä se lähti!

Tämä on ollut projekti, jota tein syksyllä silloin tällöin,

sitä mukaa kuin sain kerättyä strechfarkkuja.

Kotiväki piti tiukasti kiinni hiutuneista, kulahtaneista lempifarkuistaan,

koska pelkäsivät äidin saksien pian osuvan niihin! <3

Hain kerrattain kierrätyskeskuksesta isoimpia mahdollisia farkkuja

ja myyjä ystävällisenä totesi, että kiva kun löysit housuja.

Oli varmaan mielissään, kun sai ne kiertoon ja sitä myöten hyllytilaa. 

Minä olin yhtä mielissäni, sillä niistä sain pesun jälkeen leikattua pitkästi kudetta. 

Leikkasin kankaan vahvuudesta riippuen kuteen 2-2,5 senttiseksi

jotka ompelin vielä koneella yhtenäiseksi kuteeksi.

Talvisydämen matto oli rullalla kaapissa 

ja kevättalvella huhuilin Facen ryhmissä joutilaiden strechfarkkujen perään.

Sain kaksi isoa kassia housuja,

joísta löytyi melkoinen läpileikkaus viime vuosikymmenten farkkumuotiin.

Vaaleita ja tummia,

 kivipestyjä,

niitillisiä ja brodeerattuja,

leveä- ja pillilahkesiä,

äitiysmallia ja miesten mitoilla olevia,

pieniä sieviä, joista ei paljon kudetta herunut.

Viimeisten kierrosten ympärysmitta oli melko pitkä ja tuntui, ettei halkaisijan mitta etene.

Virkkasin työtä 10 virkkuukoukulla, maton alla lattialla istuen. 

Kädet sekä hartiat kestivät tämän homman yllättävän hyvin. 

Farkkulahjoituksilla ja suomalaisella sisulla

 sain tämän maton tehtyä loppuun ja haaveilemaani mittaan,

halkaisijaltaan kaksimetriseksi. 

Eräiden housujen niin kauniista vyötärönauhasta leikkasin tuon koristeen maton reunaan

aivan kuin niitiksi tälle työlle.

Nimesin maton Farkkujen mereksi, 

sillä siihen upposi kymmeniä, kymmeniä farkkuja.

Aluksi yritin laskea niitä,

mutta sekosin laskuissani.

Tässä oli kyllä oma hommansa,

mutta nyt jo katselin lakanakaappia sillä silmällä,

josko sieltä löytyisi ihanaa kudevärkkiä seuraavaan projektiin.

Maton kuteita leikellessäni hoksasin olevani äitini ja äidinäitini jäljillä.

He nimittäin ruukasivat leikata vanhat vaatteet ja lakanat matonkuteiksi

ja napit kerättiin nappipurkkiin.

Kuteista kudottiin mattoja kangaspuissa.

Äitini virkkasi jossakin vaiheessa myös muovimattoja maitopusseista ja 

karhuntaljarullien päällysmuoveista.

Monenlaista luovuutta ja kierrätystä muistui mieleeni tässäkin asiayhteydessä.

~~~~~

Tänään paistoi aurinko,

mutta huomiseksi on luvattu räntää ja vettä.

Kaikesta huolimatta on viikonloppu.

Sadepäivillekin on tekemistä vaikka vaatehuoneessa.

Leppoisaa viikonloppua Sinulle!

Diy höyhen

Eteisrempan valmistuttua tein kapeaan ikkunaan villaisen höyhenen.

Ohjeen kävin kurkkaamassa täältä, klik

Solmin höyhenen muuten ohjeen mukaan, 

mutta laitoin ohuen kukkalangan tuohon solmiamiskohtaan tueksi.

Höyhentä voi muotoilla kivasti sen avulla.

Tämä oli tällainen pieni makrameesolmeilu,

joka oli helppo tehdä ja joka valmistui nopeasti.

Yhdenlainen "tilaustyö".

Eteisen ikkuna nimittäin kaipasi jotain pientä sievää 

ja siihen kaipaukseen solmin tämän.

Ikkunasyvennyksessä se on nyt pienenä tilateoksena eteisen ja ulkoilman rajapinnalla.

Olen niin iloinen meidän eteisen pienen rempan onnistumisesta.

Eteisessä on  nyt tilantuntua ja se on "hengittävä" Elfa-sarjan ansiosta.

Höyhen symboloi nyt tilan keveyttä ja väljyyttä. 

Nyt alkaa nämä sisähommat jäämään taas vähemmälle

ja katse suuntautuu ulkohommiin.

Se on vahva keväänmerkki! 

Äitienpäivärunoja ja äitienpäiväsukat

Käsi kädessä kävellään

tämä on hyvä hetki.

Pilvet lähtevät lentämään,

onpa tuulinen retki!

Kaikki puettu vihreään,

puut, pensaat ja puiston multa.

Käsi kädessä kävellään,

äiti ja äidin kulta.

Minä tahdon maljani tyhjentää,

kun ensi leivoset laulaa,

kun koivut on hiirenkorvallaan

ja vuorilla virrat pauhaa.

Ja tahdon ma lauluni lahjoittaa,

kun ensi joutsen soutaa,

kun kukka on puussa ja kukka on maassa

ja lehdot leikkihin joutaa.

– Eino Leino –

Elä murehdi turhia, äitini mun,

me tullaan, tullaanhan kyllä,

me tulemme poskin niin lämpimin,

meill’ onhan villaista yllä,

ja jos kylmäksi jää

sormi yks tai tää,

sun suukkosi kyllä sen lämmittää.

 – Eino Leino –

Mitä se rakkaus on?

lapsi kysyy

lämpimänä sylissä.

Rakkaus on sitä,

että pitää sylissä,

sinä vastaat,

annat sormiesi lipua

hentojen hiusten läpi.

Hento kuin lapsen hius

on rakkaus,

yhtä hauras,

yhtä puhdas ja väkevä.

Mikset sinä sitten ole

koskaan minun sylissäni?

lapsi kysyy vakavana,

eikä suostu hyväksymään,

että yksikään rakkaus olisi

toista suurempi tai pienempi.

– Tommy Taberman –

Isoäidin silmissä asustavat sukupolvien katseet,

ne jotka ovat ennen häntä

kätkeneet ja vuodattaneet kyyneleitään,

kysyneet ja kimaltaneet hymystä

ja joissa elää hymyn ja kyynelten jatkuvuus,

nauru, ilo ja suru, kysymykset ja lannistumattomuus.

– Eeva Kilpi –

Tänään tapasin äitiäni pienen tovin ulkosalla,

ohikiitävän hetken,

sanoisinko -yhdessä otetun selfien verran.

Ja mitä rakas äitini minulle ojentikaan, 

kun halusin häntä nähdä ja onnitella!

Äitienpäiväsukat.

Hän on neulonut  ne Nina Laitisen  KAL -neulonnassa 

niin minulle kuin kolmelle nuoremmalle siskollenikin.

Ihana äiti!

Huolehtii vielä vanhoilla päivilläänkin, 

ettei meitä palele.

💚

Sinä joka kannoit

minut maailmaan,

lämpöäsi annoit,

siitä vielä jaan.

Sinä joka hiljaa

hoidit minua,

silmissäsi ilo,

valo hehkuva.

Sinä joka jaoit

vuodet nuoruuden,

kuinka ymmärtäisin

merkityksen sen?

Yhä vielä jaksat

muistaa minua.

Sinua nyt kiitän

rakkaudesta.

– Anna-Mari Kaskinen –

Joka hetkestä ajoilta lapsuuden

ja kaikista päivistä jälkeen sen

sinua kiitän Äiti.

🌸🌸🌸

Onnellista äitienpäiväviikonloppua

vallitsevista oloista huolimatta !

Virkattu kännykkäpussi

Ajatukset kulkivat jo huhtikuun puolella kesään ja keveisiin kesävaatteisiin,

joissa ei aina ole kännykän mentävää taskua.

Siihen tarpeeseen virkkasin lampunvarjostimesta liienneestä juuttinarusta kännykkäpussin.

Tänään otin sen eka kerran käyttöön ja totesin,

että kyllä sitä tohtii ihmisten ilmoillakin näyttää ja käyttää! ;)

Tein pussukan kännykkäni koon mukaan kiinteillä silmukoilla.

Hihnan kehittelin aikanaan "kyllä aika tavaran kaupihtee" -ajatuksella jemmaan laittamastani

mieheni vanhasta vyöstä.

Merenranta ja aurinko.

Kevyt  pellavainen mekko,

tämä kännykkäpussi,

rantasandaalit.

Lintujen lento sinisessä sinessä.

Loputon laulu.

Siinä ilo.

Talven odotettu.

Aurinko paistaa ja kevät etenee! 

Oleva maalaa tulevien päivien haavekuvia.

Mökkikuusen alla on betonitonttujen koti

Ikiaikaiselta tuntuvan mökkikuusen oksat painuvat lempeästi maata päin.

Oksien alla,  niiden salaperäisessä suojassa on tonttujen pihapiiri,

joka on muotoutunut siihen ajan kanssa,

sattumankin kaupalla.

Tuon punaiset pienen mökin meren aallot kuljettivat rantaan

ja emme osanneet muuta sille tehdä,

kuin ottaa huomaamme meren lahjana,

meren tuomana aarteena.

Se oli rantautuessaan huonokuntoinen,

mutta niin kuin Muumitkin korjasivat meren lahjoittaman veneen,

mekin kunnostimme meren huuhtoman ja kuljettaman mökin pihakoristeeksi.

Betonitöistä innostuttani valoin sukkiin betonisia koristetonttuja, 

joille löytyi tuon mökin viereltä luonteva paikka.

Sitä myöten mökki on ollut tonttujen koti

ja kuusen alunen tonttujen pihapiiri.

Tein eilen kaksivuotiaan lapsenlapsemme kanssa kuusen oksien alle kevätkatselmuksen.

Huomasin yhden oksan olevan niin kovin maata myöten, 

että  pyysin pappaa sahaamaan sen pois.

Oksien karsimisesta olen ollut hyvinkin tarkka,

sillä meidän mökillä ja sen metsässä on vain neljä kuusta.

Ja tämä on aivan erityinen kuusi kauniisti laskeutuvine oksineen! 

Pieni poika ei oikein ymmärtänyt, että mökin ovi ei aukea.

Että pappa on naulannut sen ikiajoiksi lukkoon.

Sovimme hänen kanssaan, että tontut voivat kulkea ikkunoista sisään ja ulos.

Täällä onneksi kaikki on mahdollista!

Kaukaa metsästä kuusen tiheän oksiston läpi siivilöityvä hämyinen valo

vie ajatukset satujen teille.

Punainen mökki, harmaat rouheat tontut sekä tuulta, sadetta ja aurinkopäiviä nähneet oksat

ovat tämän paikan elementtejä.

Ne kaikki kestävät pienten käsien koskettelun ja sitä myöten  aina uudennäköisen tarinan.

Satu on ihana mielikuvituksen matka.

Se on todellisen elämän rajat ylittävä tarina, 

jossa "olipa kerran" mahdollistaa tarinan kuin tarinan ja sen huojentavan huipennuksen;

 "onnellisena elämänsä loppuun".

Satumaailma oli eilenkin se miljöö,

 jossa mummukin sai heittäytyä arkitodellisuudesta pois

ja kulkea metsässä pienen kanssa käsi kädessä 

etsimässä satumaisinta keppiä

ja keräämässä  pieneen siniseen hiekkasankkoon männynkäpyjä.

Ja kesken käpyjen keräämisen

pienen mielenkiinto  kiinnittyi maassa lepäävään kippuraiseen keppiin,

josta tuli hänen aarteensa.

Aarre, jota hän kuljetti mukanaan

ja kantoi lopulta talteen mummun kelo-oksien viereen.

Tämä satu rakentuu  ja muovautuu omiin mittoihinsa 

kerta kerralta,

vuosi vuodelta,

lapsen, lasten, aikuisen yhteisenä juttuna.

Vuoropuheluna, kohtaamisena ja

yhteisenä tekemisenä.

Satu on osa lapsuutta

ja lopulta muisto lapsuuden huolettomista päivistä

ja yhdessäolosta.

Mökin kuusi kuuntelee ja kuiskii satuja lastenlasteni iloksi.

Minun ja mökkikuusen onneksemme on vielä satujen kuuntelijoita! 

<3