Tämän päivän ilo oli kanervissa

Jokaisella päivällä on oma ilonsa.

Onneksi! 

Sitä piti itselle kirkastaa,

kun aamun kaunis aurinkopäivä muuttuikin yhtäkkiä "hylkeenpieruksi" 

eli mereltä nousseeksi sumuksi ja sen tuomaksi ilman viileydeksi.

Sitä myöten päivän suunnitelmat menivät uusiksi. 

Luovuin rannalle menosta ja kävin miesten apuna nakkelemassa puita traktorin kyytiin.

Metsästä pois kävellessäni hoksasin, 

että kanervat ovat jo kukassa.

Ihastelin sitä ääneen miehelleni,

joka vastasi minulle kysymyksellä "meinaatko tehdä kranssin"?

En todellakaan ollut sellaista ajatellut.

Kranssin tekeminen ei ollut käynyt mielessänikään 

tänä heinäkuisena Kirsi-siskoni nimipäivänä.

Mutta mieheni hoksautus vei minut metsään,

 jossa sitten työpöytänäni oli vanha kanto.

Sille laskin työkaluni:

kukkalankarullan ja sakset.

Leikkasin kanervia ja puolukanvarpuja nipun kerrallaan.

Asettelin nippuja kranssipohjaan  kaksi nippua kanervaa, yksi puolukkaa -tyyliin.

Keskelle, ulkoreunalle, keskelle, sisäreunalle, keskelle.

Nautin jokaisella solullani metsässä olemisesta,

paljaiden varpaitteni alla rahisevasta kuivasta metsäpohjasta,

kauniisti harmaantuneista, vänkkyräisistä kelo-oksista 

sekä metsän kesäisistä tuoksuista.

Siellä kulkiessani sain samalla varvashieronnan,

käsillä tekemisen riemun,

pilvien takana olevan auringon valohoidon,

metsän huminan rauhoittavan musiikin 

eli täydellisen luonnon hoitavan terapian ja mindfullnessin.

Kiitos miehelleni, että kysymyksellään hoksautti minut tähän iloon, 

tämän päivän kivaan tekemiseen.

Pienet niput muodostivat lopulta täyteläisen kranssin,

jonka ripustin vanhan saunan oveen. 

~~~~

Minusta kanervan väri on niin kaunis;

herkkä ja kukinnon avautuessa koko ajan voimistuva. 

Mielestäni se on sävynsä puolesta maitohorsman kanssa samassa kauneussarjassa.

Täytyy tunnustaa, että iloni rinnalle hiipi jonkinlainen haikeus siellä metsässä.

Minusta tuntuu, että kanervassa on jollakin tapaa aavistus,

että elämme jo kesän loppupuolta.

Tänään "avasin" viimeisimmän betoniaskarteluni,

pyöreän maljakon,

jonka valoin  valkeaan pallolasiin.

Betonimaljakon harmaus on täydellinen kontrasti kanervan värille

ja sen kovuus pehmentyy puolestaan  kanervan pienten kukintojen herkkyydellä.

Täällä mökillä minulla on muutamia perinteitä

ja yksi niistä on tämän puisen laatikon kukittaminen kanervilla.

Nyt meillä on taas tallessa ja kuivamassa 

tämän kesäpäivän muisto ja kesän väri 

voimaksi tulevaan syksyyn ja talveen. 

Täältä voit kuunnella Jaakko Haavion Kanerva - runon ,

josta muutama säie tässä: 

Loi Jumala muinoin päivät ja kuut,

maan muodon, ruohon, kukkaset, puut.

Ja Jumala käski kasvejaan, 

mihin juurtua mielivät kulkemaan...

Vaan yksikseen jäi Kanerva kainona paikoilleen.

Ja Jumala lausui, siihenkö juutuit!

Minä haluan katsoa, varroa hetken...

jäisikö paljasta laikkaa, 

minun juurtani varten kasvupaikkaa...

Kanerva juurtui siunattuna,

sen kukista loisti ruusunpuna.

se väritti nummet ihanalla Jumalan jäähyväissuudelmalla. 

~~~~~~~

Kauniisiin kanerva-ajatuksiin,

Kaisu