Toukokuun lopun aatoksia

Vanhan keväisen lastenlaulun sanoin

"on kevään aika tullut on päivä toukokuun

ja tänään heräsin minä lintuin lauleluun."

Ja auringon paisteeseen 

sekä puiden hennosti vihertävien oksien värittämään maisemaan.

Sää on vihdoinkin lämminnyt

ja tuon tuostakin piipahdan pihaan katselemaan ja kuuntelemaan kevättä. 

Illat ovat kuluneet pihahommissa;

on ollut niin terapeuttista upottaa taas sormet muhevaan multaan

ja kaivaa sekä kääntää lapiolla maata,

tuntea maan tuoksu ja nähdä orastava vihreys kaikkialla.

Isojen kukkapaakkujen ylöskaivaminen ja niiden kanssa kyykkiminen

on oivaa ulkojumppaa,

jonka vaikutuksen huomaa viimeistään aamulla sängystä noustessaan.

Ajatukset ovat viipyilleet tänä viikonloppuna peruskoulunsa päättävien, 

ammattiin valmistuvien ja 

ylioppilaaksi kirjoittaneiden luona.

Huominen lauantai on heille jokaiselle erityinen päivä,

juhlan arvoinen päivä,

jota tänä keväänä juhlitaan monessa kodissa pienesti oman perheen kesken.

Perinteiset onnittelukäynnit jäävät huomenna käymättä, 

mutta toki monella muulla tavoinkin nuorta voi huomenna muistaa.

Tänään olisi ollut meidän hammashoitajankin virallinen kevätjuhla

ja hänen juhlapuheensa siellä.

Nyt oli  tyytyminen etäjuhlaan ja siihen, 

että yhteistä iloa opiskelukavereiden kanssa ei voinut jakaa.

Onneksi päätimme juhlia häntä "juhlan aikaan" silloin tammikuussa, 

kun hän sai koulunsa suoritettua ja ns. paperit ulos.

Muutama kuukausi valmistumisen ja työssäolon jälkeen 

on vaikea saavuttaa sitä juhlamieltä ja -tunnetta, 

mitä koulutyönsä päättäessään ja etappinsa saavuttaessaan tuntee.

Huomenna toiseksi nuorimmainen lapsemme päättää peruskoulun.

Sekin on juhlan paikka.

Monena keväänä olemme koulunpäättäjäispäivänä käyneet ulkona syömässä,

mutta huomenna sekään ei ole mahdollista.

Taidamme tilata pizzat  tänne kotiin 

ja syödään ne konkreettisesti ulkona.

Tärkeintä on pysähtyminen hänen elämänsä yhteen taitekohtaan.

Eräänä iltana sanoin nuorimmaiselle,

että tämä aika kuluu niin hurjaa vauhtia.

"Vasta oli uusi vuosi ja nyt jo koulunpäättäjäiset", tuumasin.

Hän vastasi, että "siitähän on jo tosi kauan".

Niin erilaiset ovat ajan tuntemiset eri ikäisenä.

Itse haluaisi vähän jarrutella ajan kulua,

mutta viikot tuntuvat aina olevan perjantaissa.

Tulee ajatus, 

että tämä ihana kesäaika soljuu niin pian ohitse.

Pessimistisesti maalaillen

"kohta on jo juhannus ja yöt alkavat pidentyä"!

~~~~

Pihakoivussa asustaan lintupariskunta.

Heidän touhuamistaan ja  arkisia lentoja seuratessa tulee väistämättä mieleen 

"lintu -laulu Oi, katsohan lintua oksalla puun".

Nuo huolettomuuden ja luottavaisuuden esikuvat puhuttelevat.

Ne elävät hetkessä.

Ja laulavat.

Iloitsevat.

Tämän kevään tilanteesta huolimatta

"Ilo on kirjoitettu tähän päivään.

Huilut puhkesivat riemuun

ja katso: varjot ovat poissa kuin uni,

puut valosta kirkkaat,

täynnä kukkia,

ja lounatuuli on tullut. 

Nyt laulaa maa,

nuori kesä, kukoistukseen valmis."

-Inkeri Karvonen-

💚