Kahvikupposen ja teekupin äärellä

Perheen yhteisen sunnuntairuokailun jälkeen

saimme nauttia jälkiruoaksi poikamme ja hänen tyttöystävänsä tekemää

 herkullista valkosuklaajuustokakkua. <3

Se olikin  mainio tuliainen ja täydellinen makunautinto. 

Äitini antamat Arabian Krookus -teekupit olivat ensimmäistä kertaa käytössä tässä hetkessä. <3

Kotoinen perheen yhteinen hetki.

Perheen nuorimmainen on erityisen kovasti veljeään kaivannut. 

Se syvä tunne on perua sieltä hänen vauvaiästään, jolloin isoveli hoiteli häntä rakkaasti mm. kiikuttelemalla itkuista pikkuveljeään keinutuolissa kirjaa lukiessaan.

Se side on kestänyt ja näyttää kestävän. 

Nyt he saivat pienen hetken olla rinnakkain ja sylikkäin.

 <3 <3

Nämä on niitä pieniä juhlahetkiä, joissa ilo ja yhteenkuuluvuus näkyvät, kuuluvat ja tuntuvat. :)

Hetkiä, jotka kannattelevat meitä ja meidän eloamme. 

Se että meillä on toinen toisemme, 

paikka minne palata. 

Että on ihmisiä, uskollisia ystäviä,  joita kaipaamme matkojen taa.

Äitiyden ilo ja onni,

 äitiyden täyttymys on lapsissa, näissä hetkissä.

Ovella vilkuttaessamme kotimatkalle lähtijöille tuli taas mieleeni runon säe;

"Lähteneet. Nyt tiedän miten lähellä he ovat"!

Eronhetki, 

aina niin haikea...<3

Vaikka tiedän, että heidän siivet jo kantavat. <3

-Kaisu-