Kivun aika

Olen viimeisien kuukausien aikana seurannut läheltä kipua,

joka on hivuttautunut kotiimme.

Kipua, joka on asettunut läheiseni kehoon.

Kipua, joka tällä viikolla on ollut sietämätön,

invalidisoinut hänen päiviensä normaalin kulun.

Pakottanut hänet jäämään kotia kipulääkkeiden varaan.
Lääkärien mukaan aika joko parantaa tai sitten ei!

Näinä päivinä olemme jutelleet paljon kivusta,

kivun sietämisestä, kestämisestä.

Päivistä, jolloin kipu oli hänelle aivan vieras asia.

Terveydestä,

terveyden arvosta.

On tavallaan tullut kaksi aikaa:

aika ennen hänen selkäkipuaan ja nyt tämä kivun aika.

Se, millaista aikaa on tulossa on vielä tulevaisuuden hämärän peitossa.

Onko  tulossa aika, että muistelemme kivun aikaa

vai elämmekö jatkossa säälimättömän kivun vieraan kanssa.

Näinä päivinä on näkynyt perheen antama voima ja rakkaus.

<3 -lämpöisiä ajatuksia,

huumorinsävyisiä, tsemppaavia tervehdyksiä on tullut kodin Whatsapp -ryhmään.

Kaikki haluavat muistaa muutamalla sanalla, piristävällä ajatuksella.

Tämä on outo tilanne, joka arvatenkin pysäyttää itse kutakin asian äärelle.

Rinnalla kulkeminen on sitä, että ei tarvitse olla koskaan yksin.

Ei syvimmänkään kivun hetkellä.

Se on läheisyyttä ja läsnäoloa,

ehkä kömpelö silittäminen,

halaus

ystävällinen sana,

hiljaisuutta.

Lohdutusta ilman sanoja.

Luen uudelleen ja uudelleen runon säkeet, jotka tyttäreni laittoi:

Pimeys saartaa marraskuisen illan, ajatukset.

Kaikkialla on pimeää.

Sytytän kynttilöitä illan iloksi.

Katson tulevaisuuteen kuitenkin toiveikkaasti,

luottavaisesti.

Iltarukoukseen liitimme hänet ja hänen kipunsa.

Emme ole yksin tässäkään asiassa.

-Kaisu-