3. elokuuta 2015

Levin maisemissa

Joskus on hyvä lähteä omalta mukavuusalueelta pois,
sanotaan.
Tähän ajatukseen on helppoa yhtyä ainakin nyt, 
kun Levin reissu on tehty 39 varhaisnuoren kanssa. 

Niin kuin viime postauksessa arvelinkin, me aikuisetkin saimme tältä retkeltä paljon; 
yhdessäolon hyviä, iloisia hetkiä sekä
hienoja elämyksiä ja kokemuksia luonnon helmassa.  
Meillä oli iloinen, reipas ja eläväinen porukka reissun päällä! <3


Tämän ikäisten kanssa on pidettävä langat käsissä,
on varauduttava luovimaan erinäisissä tilanteissa ja pystyttävä joustamaan suunnitelmista. 
Homma hoituu, kun nuortenkin ääni pääsee kuuluviin ja heidän jutuille annetaan tilaa sekä aikaa.
On oltava toimintaa ja tekemistä
ja tietenkin aimo annos ruokapuolta! ;) 
Siinä oli haaste,  puite ja työnkuva, jota kuuden aikuisen voimin teimme ja jaoimme.:)


Heti perille päästyämme kävimme kirmailemassa Levin rinteellä 
ja katselemassa sieltä maisemia.

 Leikit ja pelit olivat mieluisia ja niitä leikittiin. 
Leikkien kautta tutustuimme toisiimme
ja moni tuntui saaneen matkalla uusia kavereitakin. :)
Lauantaiaamun Lipunryöstö karisti unihiekat tihkusateiseen metikköön. 

Mökkiläiset leikkivät keskenään omatoimisestikin
 ja erityisesti Läpsy -leikki nousi suosituksi jutuksi! :)
Automatkalla oli myös tietokilpailuja, joissa porukka oli aktiivisesti mukana 
ja lapsilla olikin tosi paljon tietoa eri aihepiireistä!

Sää oli mitä melkoinen tämän kesän säät huomioiden! 
Ajoittain vähän pientä tihkusadetta ja lämpötila toistakymmentä astetta! 
Immeljärven vesi oli kuulema raitista, mutta rohkeasti lapset pulahtelivat sinne 
ja kirmasivat sitten saunan lämpöön. 
Neljä  mökkiä eli täyttä elämää kahden yön seudun ajan!:)



Kätkä -tunturin laelle kapuaminen oli toki tämän retken haaste ja kohokohta.
Sinne kiipesivät kaikki - nuorimmaisetkin, tulevat nelosluokkalaiset.
Tsemppaamisen ja huumorin sekä yhdessäkulkemisen voima on valtava! 
Niiden voimalla jokainen jaksoi kuin jaksoikin kiivetä, askel askeleelta eteenpäin.


Silmäni lepäsivät, kun näin ihanat vanamojen keijuhameet 
siivittämässä matkaamme vaaleanpunaisina mättäinä. 
Näimme livenä  myös koulukirjoissa opetetut vaivaiskoivut ja varvut sekä käkkyrämännyt.
Ja ylhäällä koimme sen, että huipulla tuulee!

Näkymät ylhäältä olivat valtaisan avarat,
pysähdyttävät, puhuttelevat.
Mielessä soi laulu
"on kaunis synnyinmaamme,
maat, metsät, järvet sen".


Joku kapusi loppumatkan avovarpain, kun kengät hiersivät.
Laavun siintäminen alhaalla antoi sinniä viimeisillekin,
jotka kutsuivat itseään "etanoiksi".
"Hirvet" siellä olivat tehneet makkaratulet.
Varasukkia ja empatiaa löytyi tankkauksen lisäksi ja 
niin jalat saivat uutta intoa paluumatkalle.

~~~~~~~~~~~~

Lauantai-iltana oli kysyntää rakkolaastareille.
Joillakin oli oikeasti tullut pieniä rakkoja, 
mutta "valelääkäri"  elvytti laastareilla muitakin matkasta uupuneita jalkoja ja kantapäitä. 
Lumehoitoa, huomiota ja kosketusta 
matkan väsyttämille kantapäille, pienille urhoollisille! <3

Reissumme kesti perjantain puolesta päivästä sunnuntai-iltaan
ja se aika oli täynnänsä elämänmakuista talostelua,
iloa ja huumoria,
kotoisia vaateläjiä ja kenkäkasoja. 
Näppärästi he kuitenkin siivoilivat paikat ja keräilivät omat tavaransa mukaan. <3


Niin kuin  jo totesin,
kannatti jättää kotoinen mukavuusalue,
 tuttu arkirutiini hetkeksi taakse
ja  ottaa haaste  retken huoltajana vastaan. 
Saimme mieheni kanssa mukavia muistoja ja kivoja uusia nuoria tuttavuuksia.
Saimme elää todeksi sanat
"Sen, minkä annat toiselle,  tulee takaisin moninkertaisena!"
Kiitos kaikille mukanaolleille ja  myös kotijoukoille tsempistä!
,
~~Kaisu~~

16 kommenttia:

  1. upeeta,iki-muistoinen reissu nuorten kanssa :) Ja mitkä maisemat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mieleenpainuva viikonloppu ja maisemat olivat huikeat! :)

      Poista
  2. Oi ku upeeta. Pari kertaa olen päässyt oikeesti Lappiin. Utsjoki ja Kilpisjärvi alueelle. Ootte reippaita, kun suuren joukon kanssa olette jaksaneet taivaltaa! Kylläpä tekis mieli lähteä nuihin maisemiin. Taijanpa alakaa hommaamaan kotimiehiä.....olemme loman tarpeessa<3 t. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tasamaan tallaajalle tämä oli huikea kokemus. Kyllä siellä ajatukset tuulettui yläilmoissa ja roppa sai hyvän jumpan. Suosittelen! :)

      Poista
    2. Kiitos Kaisu mukavasta matkakerronnasta. Sen mukana pääsi kurkkaamaan retkenne antiin
      -Irma-

      Poista
    3. Ole hyvä! :) Pieniä tuokiokuvia ja tunnelmia kotijoukoille tuomisina! <3

      Poista
  3. Mahtavia maisemia ja varmasti ollut kaikinpuolin mielenkiintoinen reissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemia ei voi moittia, kun tältä tasaiselta maalta sinne pääsee! :)

      Poista
  4. Oi että. Varmasti hieno kokemus joka lailla.. :)

    VastaaPoista
  5. Lapin luonto on kyllä mahtava!
    Sulle on mun blogissa haaste. Otapa siitä koppi, kun on sopiva aika. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka! Minäpä otan kopin tässä kun ehdin! :)

      Poista
  6. Olipa mahtava matka:-) Nuoret muistavat aina sen. Muistan kun itse nuorena teimme isolla joukolla retken Kuusamoon pikku karhunkierrokselle. Kyllä se olikin upea ja muistorikas reissu :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset jutut kyllä saavat sijansa muistojen joukossa. Kokemuksena Kätkälle kiipeäminen oli itsensä koettelemista ja voittamista. Ja yhdessäoleminen ja kaveruuden vahvistuminen on arvetenkin iso juttu! <3

      Poista
  7. Ihanat maisemat! Varmasti ollut todella mukava reissu teillä kaikilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorten palautteidenkin mukaan tämä oli hyvä juttu! Siitäkin saa iloa itselle, kun he niin kivasti osasivat kirjoittaa ajatuksiaan! <3

      Poista