"Me leivotaan
ja se painelee kivoja koloja sämpylöihin.
Saa se painella,
sillä on puhtaat kädet."
Tämä ihana Eeva Heilalan runo tuli mieleeni tässä maanantain iltapäivässä,
kun vajaan kuuden ikäisen lomailaisemme, tyttären tytön,
ja hänen kahdeksanvuotiaan enonsa,
nuorimmaisen lapseni kanssa vietimme laatuaikaa.
Harvinainen hetki tuossa keittiön työpöydän ääressä. <3
Arjen juhla.
Kohoava sämpylätaikina ja lapsen innokas katse,
intoa pursuava kysymys, saanko minäkin.
Saat toki!
Pyörittele pienillä käsilläsi mieluisia palleroita, pitkiä matoja, mitä keksitkään.
Tunnen vahvasti, että tämä on hetki, joka ei toistu koskaan.
Tämmöisenä.
Nämä tuntemukset, jauhon pölähdykset ja taikinan tarttumiset.
Tämä yhdessä oleminen ja tekeminen.
Minä, äiti, poikani,
minä, mummu, lapsenlapseni.
Me kolmestaan.
Jauhoisina,
sämpyläntuoksuisina.
Muutama kännykkäkuva jää muistoksi tuleviin päiviin! <3
~~Kaisu~~
ihania ajatuksia täällä taasen.<3 tärkeitä hetkiä, niin tärkeitä että ne muistaavielä aikuisena kun on saanut äidin tai mummon kanssa leipoa. leipominen on terapeuttista. taikinan tuntu ja tuoreen leivän tuoksu. ja mukava on sitäkin katsella miten ne sämpylät hupenevat hyvää tahtia :)
VastaaPoistaNämä ovat niin harvinaisia hetkiä minulla nykyään. Lapsenlapset ovat kaukana ja omat joisoja. Pienten kanssa leipominen on yhdenlainen seikkailu. Luovuuden määrä on mittaamaton ja se puheen pulputus lakkaamaton. Ja ne sämpylät ovat nimettyjä ja niiden pyörittelyssä on todella <3-lämpöinen ajatus.
Poista