Ajatuksia mökin keittiön tiimoilta

Netin maailma on ihmeellinen.

Se on ajatuksia avaava ja avartava.

Netistä löytyy monenlaista ideaa ja opittavaa, 

kaikkea kivaa ja koukuttavaakin.
 Blogeissa on koko ajan vireillä mitä moninaisempia haasteita ja esittelyjä.

Kivoja juttuja! 

Silmiini osui hiljattain Styleroomin Minun keittiöni -kilpailu. 

Se tuntui jäävän ajatuksiini

-keittiö kun on sitä äiti -ihmisen ominta aluetta.

Varsinkin mökin keittiöllä on minulle erityinen merkitys. Siellä on oma tunnelmansa, joka syntyy vuosikymmenien kerroksien summasta. Se on sitä, että siellä on läsnä menneiden sukupolvien elämä ja meidän tämän päivän elämänmakuinen elämänvaihe. Siellä vanha ja uusi kohtaa, soljuu toistensa lomiin. Mökin keittiössä on välillä "vanhassa vara parempi" ja tehokkuus ei ole olennaista. Parhaimmillaan mökin keittiössä unohtuu tavallinen, omia uomiaan kulkeva arki. Vanhan talon kurkihirren alla on aikaa ja tilaa omille jutuille, viipyilylle, pysähtymisellekin.

Mökillä käydessämme  kuvailin tupaa ja tein Styleroomin sivuille ensimmäisen albumini "minun keittiöni / Tauvonpaikan tuvassa". Kuvat löytyvät  täältä

Tämä tupa ja keittiö, tupakeittiö on meidän vuosien puurtamisen ja monien sattumien lopputulos. Se on paikka, jonne tulimme pikkuistemme kanssa 19 vuotta sitten edesmenneen talon vanhan rouvan sijoille. Siellä oli hänen arkensa jäänyt kesken, kun hän oli lähtenyt sairaalareissulle palaamatta enää ompeluksilleen, arkisille puuhilleen. Silmäneulat lankoineen olivat ikkunan vieressä seinällä ja Husgvarna -polkukone odotti polkijaansa. Siitä me lähdimme eteenpäin; kannettiin tupaan omat eväät mukanamme valtava into rakentaa oma huokaisun paikka. Paikka, jossa lapsilla on tilaa tulla ja mennä; paikka, joka poikkeaa  tavallisesta kotiarjesta ja antaa vastapainoa viikon työrupeamille ja haasteille.

Ehkäpä jonakin päivänä kuvailen sinne jonkun toisenkin kansion. Tämä blogin pitäminen sekä kuvien ottaminen tai siis kuvien ottamisen harjoittelu on yhdeksän kuukautta vanha juttu ja siten minulle vielä aika uusi harrastus. Ennen minulla ei ollut aikaa eikä energiaa tämmöiseen, enkä tiedä olinko edes kiinnostunut tällaisista jutuista. :)

Mielenkiintoista miten joka ajalla ja iällä on omat juttunsa ja kiinnostuksen kohteensa. Pikkulapsien äitinä oli tärkeää päästä täältä tuulettamaan päätä ja tapaamaan toisia äitejä. Nyt kun on työelämässä, saa olla pois kotoa ja tekemisissä ihmisten kanssa kiitettävästi. Nyt  kaipaan tällaista sisäsiistiä  askaretta, kaiken maailman albumien kokeilua (!)  sekä ajatusten vaihtoa usein kasvoiltaan tuntemattomienkin ihmisten kanssa. Tämä on jonkinlaista omien tunteiden ja ajatusten järjestelemistä, iloisten  ja kauniiden asioiden  näkyväksi tekemistä, niiden jakamista.

Keittiötunnelmissa tässä

~~Kaisu~~